Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Marinoituja mustekaloja

Julkaistu 18.02.2013 00:00

4:lle hengelle

  • 500 g pakastettuja kokonaisia kalmareita
  • 1 sitruuna
  • 1 punainen chili
  • ½ dl oliiviöljyä
  • 3 valkosipulinkynttä
  • pieneksi silputtuna
  • pieni purkki pikkukapriksia
  • persiljaa
  • suolaa ja pippuria

Valmistusohje

Sulata mustekalat ja kuivaa talouspaperilla. Leikkaa päät irti ja poista silmät, aivot sekä paksu jäntevä osa, jossa lonkerot yhdistyvät. Säästä mustekalan ontto lakki ja leikkaa se poikittain renkaiksi. Leikkaa lonkerot noin 4 cm pitkiksi suupaloiksi, ne kutistuvat hieman kypsentäessä. Huuhtele kylmällä vedellä.

Valmista marinadi halkaisemalla chili. Poista siemenet, mutta jätä ne sivuun jos haluat lisätä tulisuutta. Kuumenna puolet oliiviöljystä ja heitä valkosipulit sekä chili tirisemään öljyyn. Ne saavat ottaa väriä, mutta eivät palaa. Lisää öljyyn mustekalat, kun valkosipuli näyttää kullankeltaiselta. Paistele mustekaloja muutama minuutti sekoitellen ja kumoa sitten tarjoilukulhoon. Purista mustekalojen päälle sitruunan mehu ja rouhi päälle reilusti suolaa, ainakin noin 3 tl. Rouhi myös hieman mustapippuria ja liruta päälle loput oliiviöljyt ja sekoita. Koristele persiljasilpulla sekä kapriksilla ja laita jääkaappiin marinoitumaan.

Jääkaapissa marinoituneet mustekalat kannatta ottaa varttia ennen tarjoilua huoneenlämpöön ja pyöräyttää hieman lusikalla, että marinadin eri ainekset sekoittuvat kunnolla.

Tuoreimmat aiheesta

Kastike äyriäisille