Suklaa-taatelikakku valmistuu näin:
- Esilämmitä uuni 170 asteeseen. Laita kuivatut taatelit, sokeri ja vesi kattilaan ja keitä hiljalleen koko ajan kiehuen noin kymmenen minuuttia (lämpömittari näyttää lämpötilaksi 103c).
- Lisää kuutioitu voi koko ajan sekoittaen valmiiseen taateliseokseen. Lisää kananmunat yksitellen seoksen joukkoon ja lopuksi siivilöi loput kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Sekoita viimeisenä suklaa rouhe taikinan joukkoon.
- Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista uunin keskitasolla n.30-40 minuuttia, kunnes kakku on juuri ja juuri kypsä. Testaa kakun kypsyys tikulla. Ota kakku uunista ulos ja anna levätä hetki ennen kakun kumoamista. Anna kakun jäähtyä ennen koristelua.
Suklaakuorrute:
- Laita rouhittu suklaa laakeahkoon sekoituskulhoon. Kiehauta kattilassa kerma, glukoosi(tai hunaja) ja kaneli. Lisää kerma neljässä osassa koko ajan voimakkaasti sekoittaen suklaarouheen joukkoon kunnes suklaakuorrute on tasaista ja kiiltävää. Anna kuorrutteen hieman jäähtyä ennen koristelua.
- Jos pidät kuorrutetta jäähtymässä jääkaapissa, muista sekoittaa kuorrutetta aika ajoin, jotta kuorrute ei mene liian kovaksi.
Kandeeratut appelsiinit:
- Pese appelsiinit huolellisesti. Leikkaa appelsiineista kanta ja hattu pois. Leikkaa veitsellä kuori irti mahdollisimman läheltä hedelmälihaa mukaillen appelsiinin muotoa siten, että kuoren valkoinen osa tulee kokonaisuudessaan mukaan. Leikkaa leikatut palat vajaan puolen sentin mittaisiksi suikaleiksi.
- Ryöppää appelsiinikuoria kiehuvassa vedessä kolme kertaa viisi minuuttia siten, että vaihdat veden jokaisen viiden minuutin jälkeen(näin kitkeryys katoaa kuorista).
- Kun olet ryöpännyt kuoret kolme kertaa, kiehauta kattilassa vesi, sokeri ja mausteet. Lisää appelsiininkuoret sokeriliemen joukkoon ja keittele hiljalleen reilu tunnin ajan kunnes appelsiininkuoret ovat hieman läpikuultavia. Jäähdytä ja säilytä kuoria tiiviissä astiassa jääkaapissa.
Kakun koristelu:
- Laita jäähtynyt kakku ritilän päälle (ja leivinpaperi ritilän alle). Kaada jäähtynyt, mutta edelleen notkea kuorrute kauttaaltaan kakun päälle. Viimeistele kakku appelsiininkuorisuikaleilla ja nauti!
Huom! Kuorruttamaton kakku säilyy kelmun alla todella hyvin jääkaapissa ja kakku kannattaakin valmistaa vähintään muutamaa päivää ennen tarjoiua, jotta se kerkeää mehevöitymään!