Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Merikrottimedaljongit pekonikääreessä

Julkaistu 18.02.2013 00:00

Merikrottia on nimitetty maailman rumimmaksi kalaksi, mutta ulkonäkö unohtuu, kun saa maistaa kalan äärimmäisen herkullisen maun. Mehukas kala on kuin kotonaan pinaattipedillä ja punaviinikastikepeilissä ja muiden vahvojen makujen seurassa.

Neljälle

  • 4 merikrottimedaljonkia
  • 4 pekoniviipaletta
  • 2 rkl oliiviöljyä

Pinaatti

  • 250 g pinaattia
  • 225 g tuoreita herkkusieniä
  • 1 sipuli
  • 2 salottisipulia
  • 2 rkl voita
  • 3 dl punaviiniä
  • 1 kanaliemikuutio
  • 2 tl voita

Lisäksi

  • puisia cocktailtikkuja

Valmistusohje

1. Kuori ja silppua sipuli. Kuori ja suikaloi salotit. Puhdista ja viipaloi herkkusienet. Kuullota sipuleita ja herkkusieniä voissa, kunnes sipuli on kullankeltaista ja läpikuultavaa. Purista pakastepinaateista neste pois ja lisää joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla ja hauduta 3 minuuttia.

2. Taputtele kalapalat kuiviksi ja kiedo pekonisiivu jokaisen medaljongin ympärille. Kiinnitä tikulla. Paista kalamedaljonkeja oliiviöljyssä keskilämmöllä noin 4 minuuttia puoleltaan.

3. Keitä viiniä kokoon, niin että puolet on jäljellä ja liuota kanaliemikuutio kiehuvaan viiniin. Kiillota kastike voinokareella. Lusikoi kastike peiliksi lämpimille lautasille. Jaa pinaattiseos lautasille ja nosta päällimmäiseksi kalamedaljongit.

Tuoreimmat aiheesta

Kalamuhennos