1. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon kerma/maito, kananmuna sekä sulatettu voi. Sekoita hyvin. Kaada taikina vuokaan. Ripottele päälle kuoritut pilkotut omenat. Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen. Sulata kanelimurua varten voi ja sekoita joukkoon muut aineet. Ripottele murua taikinan päälle ja loput levitä uunivuokaan. Paista kakkua 30-40 min. Laita muru kakun kanssa uuniin ja tarkkaile kunnes muru on saanut kullanruskean sävyn.
2. Mittaa maito, sokeri ja siirappi kattilaan. Lisää kanelitanko. Keitä seosta hiljalleen kokoajan sekoittaen, kunnes sakenee. Lisää lopuksi kinuskiin nokare voita.
3. Kuori ja pilko 3 omenaa. Aseta omenat mikron kestävään kulhoon. Kypsennä mikrossa täydellä teholla kupu päällä 5-8 minuuttia kunnes omenat ovat täysin soseena. Muista sekoittaa omenoita välillä.
4. Laita pilkotut omenat, voi ja rosmariinin oksat pannulle ja kuullota kunnes omenat ovat hieman pehmenneet.
5. Kun kakku on tullut uunista töki puukauhan varrella kakkuun reikiä. Laita omenasose ja kinuski omiin pursotuspusseihin. Täytä reiät sekä omenasoseella että kinuskilla. Levitä rosmariiniomenat kakun päälle. Nosta kakku jäähtymään kunnolla.
6. Kuorrutetta varten sekoita voita vatkaimella kunnes on sileää. Lisää joukkoon vuohenjuusto ja tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi. Lisää loput ainekset vähittelen. Lisää tomusokeria kunnes olet saanut kuorrutteelle halutun koostumuksen ja makeuden. Laita kuorrute kylmään odottamaan.
7. Kastele omena valkuaisessa. Pyyhi ylimääräinen valkuainen tarvittaessa pois talouspaperilla. Ripottele omenan päälle sirosokeria. Jätä omena hetkeksi kuivumaan. Leikkaa lohkoiksi.
8. Levitä kuorrute jäähtyneen kakun päälle. Koristele kakku kanelimurulla, rosmariinin lehdillä ja kandeeratuilla omenalohkoilla.