Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Puolukka-marenkipiiraat

Julkaistu 18.02.2013 00:00

Raikas puolukka ja makoisa kauramurotaikina ovat mainio yhdistelmä, jonka marenki kruunaa. Voit käyttää reseptiin joko puolukoita tai karpaloita.

Pohja

  • 1 pkt Myllyn Paras Muro- tai Kauramurotaikinaa (400 g)

Täyte

  • 3 dl puolukoita
  • 2/3 dl sokeria
  • 2 munan valkuaista

Valmistusohje

Ota murotaikina sulamaan levyt erilleen. Jaa sulaneet levyt molemmat kuuteen osaan ja taputtele palaset pienien piirasvuokien (esim. folio tai silikoni) pohjille ja reunoille.

Levitä puolukat piirakkapohjille, jokaiselle 2-3 rkl. Paista puolukkapiiraspohjia 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 10 minuuttia.

Vatkaa kypsymisen aikana valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Ota piiraat pois uunista noin 10 minuutin kuluttua ja levitä marenki näiden lähes kypsien piiraiden päälle varovasti tasaiseksi kerrokseksi. Jatka paistamista uunin keskiosassa 5-8 minuuttia niin kauan, että marenki saa kauniin värin.

Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy

Tuoreimmat aiheesta

Puolukkapiirakka