Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Rasvaton vadelma-lakkatorttu

Julkaistu 18.02.2013 00:00

Lämmin kesä on kypsyttänyt runsaasti vadelmia. Tässä kuitupitoisessa tortussa on rasvaton pohja. Taikinaan on lisätty leseseosta, joka sisältää kauran, rukiin ja vehnän leseitä. Tätä torttua voit nautiskella hyvällä omatunnolla!

Ainekset

  • Piirakkavuoan halkaisija noin 28 cm

Noin 10:lle hengelle

  • 2 munaa
  • ½ dl sokeria
  • 1 dl kolmen viljan leseseosta
  • 1½ dl erikoisvehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 banaani

Kostutukseen

  • n. 1 dl vadelma- ja/tai lakkamehua

Kypsän tortun päälle

  • 1+1 dl vadelma- ja/tai lakkamehua
  • 1 dl hyytelösokeria
  • 2 dl vadelma- ja/tai lakkasurvosta tai -hilloa
  • n. 5 dl vadelmia ja/tai lakkoja

Valmistusohje

Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja yhdistä munavaahtoon. Lisää joukkoon haarukalla hienonnettu banaani ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun, hiutaleilla leivitettyyn isoon piirakkavuokaan. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 10 min. Anna jäähtyä.

Kostuta piirakkapohja mehulla. Kiehauta kattilassa 1 dl mehua, sekoita siihen 1 dl hyytelösokeria, anna seoksen kiehahtaa. Kaada kuuma hyytelömehu mukiin, jossa on 1 dl kylmää mehua ja anna jäähtyä. Levitä sillä aikaa täyte tortulle.

Levitä kostutetulle torttupohjalle vadelma- ja/tai lakkasurvos tai -hillo. Laita sen jälkeen tortulle kerros vadelmia ja/tai lakkoja niin, että pinta peittyy. Lusikoi jäähtynyttä hyytelömehua tasaisesti tortun pinnalle. Laita torttu jääkaappiin hyytymään.

VINKKI: Lakkojen tilalla voi käyttää puna- tai valkoherukoita eli niin, että puolet vadelmaa ja puolet herukkaa.

Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy

Tuoreimmat aiheesta

Torttu