Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Säilötyt silakkapihvit

Julkaistu 18.02.2013 00:00

Paista kerralla paljon silakoita, niin voit syödä niitä vastapaistettuina perunamuusin kanssa yhtenä päivänä, ja kylmänä säilöttyinä seuraavana päivänä.

Neljälle

  • 600 g perattuja silakoita ilman selkäruotoa
  • 1-2 tl suolaa
  • 1 ½ dl korppujauhoja
  • 1 ½ dl ruisjauhoja
  • 1 nippu tilliä
  • 1-2 punasipulia
  • 1 rkl keltaisia sinapinsiemeniä

Etikkaliemi

  • 2 ½ dl vettä
  • 4 rkl etikkaa
  • 3 rkl kidesokeria

Valmistusohje

1. Sekoita suola, korppujauhot ja ruisjauhot lautasella. Suolaa kalat sisältä kevyesti ja laita päälle hieman hienonnettua tilliä, laita fileet yhteen kaksi ja kaksi lihapuolet vastakkain. Kääntele kalaparit paneerauksessa ja paista kauniin ruskeiksi molemmin puolin.

2. Lado silakkapihvejä vadille vuorotellen viipaloidun punasipulin, tillin ja sinapinsiementen kanssa.

3. Sekoita liemi niin että sokeri sulaa ja kaada se kalojen päälle. Anna vetäytyä pari tuntia tai yön yli.

Tuoreimmat aiheesta

Silakkapihvit