Liikuntaharrastuksen aloittaminen voi näkyä vaa’alla kohonneena painona. Live Science -sivuston haastattelema asiantuntija selittää, mistä ilmiössä on kyse ja miksi painonnoususta ei kannata olla huolissaan.
Syksyn häämöttäessä kuntosalit ja lenkkipolut täyttyvät jälleen terveellisempää elämää tavoittelevista treenaajista. Urheiluharrastuksen aloittaminen voi johtaa pettymykseen vaa’alla, kun sen näyttämä lukema ei pienenekään – päinvastoin.
Liikunta voi nostaa painoa lukuisista eri syistä, kertoo Live Sciencen haastattelema liikuntafysiologian professori Corinne Caillaud Sydneyn yliopistosta. Hän kuitenkin muistuttaa, että treenaaminen on hyväksi, vaikka paino nousisikin.
Todennäköisesti treenin aiheuttama painonnousu on seurausta seuraavista tekijöistä.
Lue myös: Nousiko painosi yllättäen? 5 syytä nopeasti kertyneille kiloille
Syöt enemmän
Rankan urheilusuorituksen jälkeen houkutus palkita itsensä ruoalla voi olla suuri. Ruoasta saa energiaa helpommin kuin mitä liikkumalla kuluttaa, minkä vuoksi tapa voi johtaa painonnousuun.
Mikäli huomaa lihoneensa, kannattaa kiinnittää huomio syömisiinsä. Jos ruokavalio ei ole muuttunut, voi syyllinen löytyä biologisista oikuista.
Elimistöön kertyy nestettä
Yhtäkkiä aloitettu raskas liikuntaharrastus pistää lihakset liian koville. Elimistön ryhtyessä korjaamaan lihaskudoksiin syntyneitä pieniä mikrovaurioita, joiden ansiosta lihakset kasvavat, voi kehoon syntyä lievä tulehdusreaktio. Tämä puolestaan voi johtaa siihen, että elimistöön kertyy hetkellisesti ylimääräistä nestettä.
Myös kehon tapa antaa liikkuville lihaksille energiaa voi aluksi lisätä painoa elimistöön kertyneen nesteen vuoksi, kertoo Cleveland Clinic -sairaalakeskus. Liikkuessa glukoosin eli sokerin käyttö energianlähteenä lisääntyy. Glukoosi varastoituu elimistössä glykogeeniksi. Kun ihminen treenaa säännöllisesti, keho alkaa varastoida itseensä tätä polttoainetta.
Glykogeeni sitoo itseensä vettä, mikä voi näkyä pienenä painonnousuna. Lihasten totuttua harjoitteluun ne tarvitsevat vähemmän glykogeenia energiantuotantoonsa. Paino laskeekin parissa viikossa treeniohjelman aloituksesta.
Lue myös: Elätkö terveellisesti, mutta olet silti väsynyt? Kuusi mahdollista selitystä vetämättömyydelle
Lihaksesi ovat kasvaneet
Lihaskudos painaa rasvakudosta enemmän. Lihakset eivät kuitenkaan kasva yhdessä yössä, vaan lihaskuntoharjoittelun myötä voimistunut keho alkaa nostaa vaa'an lukemaa vasta pitkään jatkuneen treenauksen seurauksena.
– Lihasten koon kasvattamiseen menee kuukausia. Menee vuosi tai enemmän, jotta pääsee siihen pisteeseen, että muutos näkyy vaa’alla, Caillaud sanoo Live Sciencelle.
Lue myös: Eikö vatsarasva ota lähteäkseen? 4 merkkiä siitä, että syy onkin hormoneissa
Liikkuminen kannattaa
Caillaud huomauttaa, ettei kenenkään tulisi pidättäytyä liikunnasta lihomisen pelon vuoksi. Säännöllinen liikunta todennäköisesti pikemmin auttaa painonhallinnassa, sillä treeni kuluttaa energiaa ja kasvavat lihakset parantavat aineenvaihduntaa.
Liikunta myös ehkäisee lukuisia sairauksia, alentaa kohonnutta verenpainetta sekä ylläpitää kokonaisvaltaista toimintakykyä.
Lue myös: Pitääkö suolen olla tyhjä punnitusta varten? Näin paljon kakka oikeasti painaa – vastaus saattaa yllättää
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
4:10
Lähteet: Live Science, Cleveland Clinic