Espoolainen Evgeni, 37, sairastui työuupumukseen – kertoo hälytysmerkit, joita ei kannata jättää huomiotta

Evgeni Suokas (1)
Evgeni Suokas kuvattuna Espanjan Mijaksessa.Toni Pesonen
Julkaistu 19.09.2023 18:59
Toimittajan kuva

Anna Tenhu

anna.tenhu@mtv.fi

Miesten uupumusta ei aina tunnisteta.

Tavallinen väsymys on viesti keholta, että ihminen tarvitsee lepoa. Uupumiseen liittyy kuitenkin väsymys, joka ei parane lepäämällä.

Espoolainen yrittäjä-valmentaja, FM, Evgeni Suokas, 37, sairastui työuupumukseen seitsemän vuotta sitten.

Suokas sanoo, että hänen tarinansa on aika tyypillinen uupumistarina. Ensin painetaan sata lasissa niin kauan kuin kroppa kestää, ja sitten tulee stop.

– Kymmenen vuotta sitten hyppäsin palkkaduunista yrittäjäksi. Kun siinä alkuun tekee töitä vain itselle ja työ on mieluista, sitä ei edes miellä työnteoksi.

Lue myös: Onko takki tyhjä? Näistä merkeistä tunnistat emotionaalisen uupumuksen

Kun kaikki on suorittamista

Samaan aikaan, kun yrittäjän työpäivät ja vapaa-aika sekoittuivat, suoritti Suokas myös salilla. Treenit kuntosalilla olivat kovia, sen lisäksi hyvinvointivalmentaja pelasi myös jalkapalloa.

Urheilusta tullut endorfiiniryöppy alkoikin kääntyä itseään vastaan.

– En osannut huomioida kokonaiskuormituksen hallintaa, joka on kaikista tärkein uupumuksen ehkäisyssä. Välillä voi toki painaa kaasua, mutta jos hallinnan tunne säilyy, säästyy todennäköisesti uupumukselta.

Evgeni SuokasTänä päivänä Evgeni ei enää aseta työtä terveyden edelle.

Lue myös: Työn henkinen kuormittavuus kasvanut viime vuosina – yhä useampi kokee uupumusta ja stressiä

Urheilu lisää stressiä

Yrittäjällä on Suokkaan mukaan jatkuvaa epävarmuutta ja kroonista stressiä. Urheilun suorituskeskeisyyys tähän yhdistettynä huojuttaa hyvinvoinnin tukijalkoja. Keho ryhtyy lähettämään varoitussignaaleja. 

– Lopulta urheilu aiheuttaa kehossa samanlaisen stressireaktion kuin lähestyvä deadline työssä, Suokas vertaa.

– Salitreeni kuormittaa keskushermostoa, se on stressiä stressin päälle, Suokas tietää.

– Moni unohtaa, että mukavillakin jutuilla voi uuvuttaa itsensä. Jatkuva innostuminen voi olla jopa haitaksi.

salitreeniSalitreeni kuormittaa kehoa ja mieltä, eikä sitä suositella uupuneelle.Shutterstock

Ensin menevät unet

Kaksi vuotta Evgeni Suokas jaksoi painaa kovalla sykkeellä niin työssä kuin vapaa-ajallakin.

– Ihminen on aika hyvä jaksamaan tiukempia jaksoja elämässä, ja lyhytaikainen stressi on jopa keholle hyväksi. 

Mutta sitten stressi alkaa nakertamaan kehoa lähettäen hälytysmerkkejä, joita kannattaa Suokkaan mukaan kuunnella.

– Ensin menivät yöunet. Heräilin aamuyöstä, kehossani oli liikaa kortisolia. Iltapäivisin iski kova väsymys. Lähimuisti pätki, sydän tykytti oudosti, liikunnasta palautui hitaasti, listaa Suokas kokemiaan merkkejä uupumuksesta.

Lue myös: Moni nukkuu jatkuvasti liian lyhyitä yöunia

Vasta neljäs lääkäri ymmärsi

Evgeni Suokas ei yhdistänyt oireitaan uupumukseen, mutta vauhtikin oli liian kova, että kehon varoitusmerkkejä olisi ehtinyt kuulostella. 

– Vasta neljäs lääkärissäkäynti auttoi. Kolme aiempaa lääkäriä määräsivät väsymykseen lepoa, uupumista ei tunnistettu.

Vakavan uupumuksen kokenut Tomi Kaukinen kertoi MTV Uutisille lääketieteellisten määrittelyjen tehneen hänelle jopa hallaa. Juttu jatkuu videon alla.

1:11imgVakavan uupumuksen kokenut Tomi Kaukinen ei tunnistanut oireita: "Oireet kuulostivat yrittäjän maanantailta"

Neljäs lääkäri totesi Suokkaalle, että tämä oli polttanut itsensä loppuun. Uupumus ei Suokkaan kohdalla etenkään näkynyt ulospäin.

Lue myös: Unettomuus heikentää monen suomalaisen työtehoa

Hän oli elinvoimaisen oloinen, ei isoja silmäpusseja, eikä vetämätöntä olemusta. Mieli oli myllerryksessä, mutta ulospäin näkyi terveyden perikuva.

– Muistan ajatelleeni, että jos olisi fyysinen kipu, se tajuttaisiin paremmin. 

Herkistyi myös äänille

Kroonistumaan ehtinyt uupumus aiheutti Evgeni Suokkaalle sen, että yliyrittäminen on jäänyt unholaan loppuelämän ajaksi.

– Täytyi hyväksyä se, että jos yritän liikaa, kroppa iskee heti jarrut päälle. Pitkät työpäivät ja työputket eivät enää onnistu.

Liikunnan osalta kovat treenit ovat nekin historiaa, sillä keho ei palaudu niistä enää kuten ennen.

– Uupumuksen jälkeen tuli myös ääniherkkyys. Jos menen ihmisten kanssa kahville ja taustalla on meteliä, on vaikea keskittyä vastapuolen puheeseen.

Lue myös: Saavatko tietyt äänet sinut ärsyyntymään tai jopa raivostumaan? Tästä voi olla kyse

Kauppakeskuksissa jumputtavaa musiikkia Suokas ei olisi ennen uupumusta edes noteerannut, mutta nyt se tekee joissain liikkeissä asioimisesta epämiellyttävää.

– Aivot tarvitsevat taukoja, pitkät Zoom-palaveriputket ovat myrkkyä aivoille.

shutterstock_1298895298Jos jatkuvasti herää väsyneenä, on se selkeä merkki huonosta unenlaadusta. Kuvituskuva.Copyright (c) 2019 Kate Aedon/Shutterstock.

Lue myös: Psykologi nimeää kesäloman tärkeimmän tehtävän, eikä se ole palautuminen

Työssään Evgeni Suokas kohtaa useita uupuneita. Usein asiakkaiden tarinassa taustalla on samankaltaisuutta.

– Esimerkiksi on vaihdettu kolmekin kertaa työpaikkaa ja uuvuttu uudestaan. 

Uupuneen aivot täytyy ikään kuin koodata uudestaan ja saada ihminen ymmärtämään, että jos uudessa työpaikassa ryhtyy suorittamaan samalla tavalla kuin aiemmassa, uupuu uudestaan.

– Et voi palata siihen, mikä sinut uuvutti. Keho on tosi viisas ja se jarruttaa, jos olet menossa takaisin siihen, mikä sen aiheutti, Suokas sanoo.

Lue myös: Tutkimus: Pienikin määrä alkoholia voi nostaa yli 60 sairauden riskiä

shutterstock_167773418Uupuneen toipumisen estää, jos läheinen ihmissuhde kuormittaa. Kuvituskuva.Copyright (c) 2013 Syda Productions/Shutterstock. No use without permission.

Jos yhtenä uupumisen syynä on ollut vaikkapa toksinen työympäristö tai parisuhde, on tilanne eri.

– Joissain paikoissa työpaikan vaihdos on auttanut. Ja jos taas sosiaaliset suhteet aiheuttavat ahdistusta, eikä niistä saa energiaa, vaan ne vain vievät sitä, on vaikea toipua, jos pysyy sellaisessa suhteessa.

Lue myös: Uuvuttaako työ, muttet tiedä miksi? Psykologi neuvoo tarkastelemaan kuutta asiaa

Toipuminen kestää lopun elämää

Evgeni Suokas on toipunut uupumuksesta, mutta tekee jatkuvasti töitä sen eteen, ettei enää koskaan uupuisi.

– Jouduin muuttamaan omia rutiinejani. Työn ja vapaa-ajan erottaminen on tärkeää, ennen työ kulki aina mukana ja helpostihan se tietotyössä menee siihen, että olet työssä ympäri vuorokauden.

Suokas myös arvelee, että miesten uupumus voi olla jäänyt vähemmälle huomiolle, sillä miehet eivät välttämättä tunnista tarvitsevansa apua.

– Dataa minulla ei tästä ole, mutta naisten uupumukseen verrattuna miehet taitavat vältellä lääkäriä. Ja uupumuksen oireet koitetaan herkästi hiljentää alkoholilla, Suokas pohtii. 

Lue myös: Tanskalaistutkimus: Stressi voi olla haitallisempaa miehille kuin naisille

Millaisiin merkkeihin tulee kiinnittää huomiota?

Entä jos tätä artikkelia lukee joku, joka ei ole varma onko uupunut, mutta epäilee olevansa? Evgeni Suokas neuvoo tutkailemaan muutamaa asiaa.

– Onko uni häiriintynyt, eli onko univaikeuksia? Jos pidemmät lomat eivät palauta, ja onko maanantaina viikonlopun jälkeen yhtä väsynyt kuin perjantaina töiden jälkeen?

shutterstock_640182373Jos viikonloppu ei käynnisty ilman rentouttavaa alkoholiannosta, saattaa taustalla lymyillä uupumus. Kuvituskuva.Shutterstock

Ja jos ennen voimaannuttanut liikunta ei enää anna, vaan ottaa, on sekin Suokkaan mukaan hälytysmerkki. 

– Oletko alakuloinen ja onko keskittymisvaikeuksia, Suokas luettelee mahdollisia oireita, joilla keho viestii uupumisesta.

Etenkin jos tuntee, että rentoutua ei voi muuten kuin alkoholin parissa ja perjantaipullo on pakollinen selviytysmikeino arjesta, tulisi hälytyskellojen soida.

– 80 prosenttia palautumisesta tulee unen kautta. Alkoholi häiritsee unta, se rentouttaa hetkellisesti ja saattaa helpottaa nukahtamista, mutta se uni ei ole palauttavaa. 

Lue myös: Suomalaiset taklaavat stressiä alkoholilla ja herkuilla – THL:n tutkimus nostaa esille ikävät seuraukset

Alkoholin sijasta monet miehet valitsevat myös himotreenaamisen, johon purkavat kaiken ahdistuksen. 

– Miehillä se suorittaminen siirtyy helposti treeniin. On yleistä, että kun on kuormittava työ, aletaan treenaamaan crossfittia ja triathlonia. Miehet seuraavat dataa älykelloista ja Ourasta sen sijaan, että kuunneltaisiin kehoa.

Mainitut kaksi lajia Evgeni laittaisi pannaan kokonaan, jos on vaarassa sairastua uupumukseen.

– Oli minullakin ensin uskomus, että tarvitsen endorfiinia, mutta todellisuudessa tarvitsin palauttavaa liikuntaa. 

shutterstock_717197392Syvävenyttely, jooga, kävely tai rauhallinen uinti vähentävät kehon kuormitusta, toisin kuin vaikkapa triathlon. Kuvituskuva.Shutterstock

Kevyet harjoitukset, kuten kävely, jooga ja kevyt uinti, olisivat parasta lääkettä uupuneelle mielelle.

– Miesten pitäisi opetella kevyitä harjoituksia, kovia treenejä ei voi olla joka kerta. Krooninen stressi ja kova treeni on huono yhdistelmä. Kävely on parasta, mitä voit tehdä.

Evgenin uupumuksesta on nyt kulunut seitsemän vuotta.

– Tänä päivänä voin tosi hyvin, olen muuttanut mentaliteettiani. Hyväksyn, että en pysty enää samoihin asioihin ja olen muuttanut sen supervoimaksi.

Uupumus on trauma, muistuttaa psykologi

Terveystalon johtava työterveyspsykologi Sari Nuikki vertaa uupumusta traumakokemukseen.

Työuupumuksesta toipuvalle uupumukseen johtaneita asioita muistuttavat tilanteet ja asiat toimivat ikään kuin triggereinä, jotka kehollisesti ja mielen tasolla muistuttavat aiemmasta ja auttavat suojautumaan uudelleen uupumiselta.

Keho siis viestittää, että ei menisi enää tilanteisiin, joissa voi uupua.

– Jos uupumus on kehittynyt pitkään ja kroonistunut, siitä toipuminen voi kestää läpi elämän, Nuikki tietää. 

Lue myös: Piilottaako läheisesi todelliset tunteensa? Näistä merkeistä tunnistat salatun masennuksen

Uupunut on ärtynyt

Sari Nuikin mukaan uupumus saattaa näyttäytyä myös jatkuvana ärtyisyytenä ja alkoholin käyttämisenä itselääkintänä.

– Jos kumppani huomauttaa usein, että oletpas pahalla päällä jatkuvasti tai älä osta sitä perjantaipulloa, niin voisi miettiä, onko niissä sanoissa jotain perää.

Jos taas epäilee, että kumppani on uupunut, ei Nuikki neuvo syyttelemään asiasta, vaan puuttumaan asiaan empatialla.

– Voi kysyä puolisolta, että oletko huomannut, että olet ärtynyt usein. Ei ehkä kannata syytellä, että taasko sinä ostat sen pullon, Nuikki vertaa.

shutterstock_553102885Jatkuvasti väsynyt ja ärtynyt kumppani voi olla raskasta seuraa, mutta syyttelyn sijaan kannattaa tarjota empatiaa. Kuvituskuva.vgstudio shutterstock

Kehon hälytysjärjestelmä käynnistyy

Ärtyneen, univaikeuksista kärsivän kumppanin tilanteeseen voi puuttua kertomalla omista havainnoistaan ja siitä, että on huomannut muutoksen liittyvän pitkittyneeseen työstressiin.

– Kannattaa tarjoutua avuksi pohtimaan sitä, mitä liialliselle kuormitukselle voisi tehdä ja mistä hakea apua tilanteeseen

Työterveyspsykologi on työssään tavannut monia uupuneita ja tietää, että kehon hälytysjärjestelmä jää päälle.

– Heti kun alkaa tulla signaaleja siitä, että tämä voi johtaa uupumiseen, keho pistää vastaan. 

Lue myös: Työuupunut terveyskeskuslääkäri siirtyi töihin työterveyshuoltoon ja kertoo MTV:lle miksi: "Haluaisin olla töissä terkkarissa, mutta se on mahdotonta"

Nuikin mukaan kertaalleen uupuneen kannattaa kuunnella kehon viestejä. Triggereihin tulisikin suhtautua myönteisesti, sillä niiden tehtävä on suojella ihmistä. Nuikin mukaan itsetuntemus onkin avainasemassa, että uupumiselta voi välttyä.

– Jos vaikka jatkuvasti pyydetään ylitöihin tai joustamaan työpaikalla, niin kannattaa oikeasti kuulostella, miltä ajatus minusta tuntuu ja vastata vasta sitten, kun on kuunnellut itseään ja kehoaan, Nuikki vertaa.

Miehet etsivät fyysistä syytä

Evgeni Suokkaan tavoin asiantuntijan kokemus on se, että miesten uupumus jää herkästi varjoon. Työuupumuksilla on Nuikin mukaan yksilöllisiä eroja, mutta miehet usein etsivät uupumukseen ja siihen liittyvään väsymykseen fyysistä syytä.

Testosteronipuutos on yksi, mitä saatetaan epäillä, vaikka uupumus itsessään saattaa väsyttää.

– Miehillä on myös korkeampi kynnys hakea apua kuin naisilla.

MTV Uutiset kertoi kaksi vuotta sitten Mieli ry:n tekemästä kyselystä, jonka mukaan joillain miehillä ahdistus on niin vakavaa, että voimat eivät yksinkertaisesti riitä avun hakemiseen. Toiset taas ovat kokeneet, ettei terveydenhuollossa osata kohdata heitä mieslähtöisesti. Joku voi myös ajatella, ettei osaa sanoa oikeita asioita.

Lue myös: Lääkäri kertoo oireet, jotka kielivät testosteronivajeesta: "Tyypillisin yhdistelmä"

Uupumus johtaa masennukseen

Uupumus johtaa pitkittyessään masentuneisuuteen, joka onkin yleensä se diagnoosi, jolla uupumus kirjataan esimerkiksi työterveyshuollossa. Paljon olisi Nuikin mukaan kuitenkin tehtävissä jo ennen kuin masennusvaihe alkaa. 

Kuten Evgeni Suokaskin omakohtaisesti havaitsi, uni on yleensä se, joka häiriintyy aivan ensimmäiseksi.

– Uupuneella repaloituu uni, on joko vaikea asettua uneen tai se häiriintyy. Heräilet pitkin yötä ja aamulla olet väsynyt.

Miehet saattavat lääkitä unettomuutta alkoholilla, koska se voi avittaa rentoutumista ja nukahtamista. Alkoholi unilääkkeenä johtaa kuitenkin ojasta allikkoon.

– Stressin hallinnassa keinotekoinen irrottautuminen on yleistä, se voi olla suklaan syönti tai päihteet, koska kroonisessa stressitilassa keho haluaa äkkiä energiaa tai nopean vaivattoman rentoutumisen. 

Lue myös: Neljä terveysongelmaa, jotka älykellosi huomaa ennen sinua

Palautumistakin suoritetaan

Nuikin mukaan liikunta jää myös usein pois, vaikka se olisi uupumusta ehkäisevä asia, jos sen tekisi oikein.

– Kovalla sykkeellä suoritettu liikunta, kun keho on jo kroonisessa stressitilassa, on haitaksi. Liikunta on usein stressin vastalääke, mutta kääntyy itseään vastaan, jos senkin suorittaa.

Miehet saattavat herkästi suorittaa urheiluakin, ja palautumista vahditaan älykellosta. Joissain tapauksessa psykologi neuvoisi jättämään älykellot ja vastaavat pois kokonaan, jos palautumisestakin tulee suorittamista.

Nuikin mukaan työuupumus sairastuttaa niin kokonaisvaltaisesti, että siihen pitäisi viimeistään nyt alkaa havahtumaan työympäristössä.

– Töissä pitäisi olla kuormituskeskusteluja, joissa ihmiset voisivat kertoa rehellisesti, onko heillä liikaa töitä, tai uhkaako loppuunpalaminen eli burnout vai boreout, Nuikki kertoo.

Lue myös: Superenergiset yrittäjämiehet eivät tunnistaneet uupumuksen oireita: "Väsymys ja ammatillisen itsetunnon heikkeneminen kuulostivat yrittäjän maanantailta"

Lue myös: Johtotehtävissä täysillä painanut Risto, 53, jatkoi uurtamista oudoista oireista välittämättä: "Huolestuin vasta, kun kirjaimet alkoivat tulla paperille väärässä järjestyksessä"

Lue myös: Miehen masennusoireisiin saattaa löytyä apu tästä tutusta hormonista

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Osittaislähde: Mielenterveystalo

Tuoreimmat aiheesta

Uupumus