Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoo ihmettelevänsä hallituksen toimintaa Ukrainan tukemisessa.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio esti Suomen jäsenyyden Ukrainan jälleenrakentamisen tasa-arvoliittoumassa. Päätös on herättänyt runsaasti kritiikkiä oppositiosta.
Kaikkonen sanoo ihmettelevänsä, miten Suomen hallituksella voi olla yhtä aikaa kaksi päinvastaista linjaa Ukrainan tukemisessa ja ihmisoikeuksissa.
– Pääministeri (Petteri) Orpokin myönsi tänään, että päinvastainen päätös ministeri Taviolta olisi ollut Suomen linjan mukainen.
– Hallitus myös julkaisi kesällä ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon, jonka mukaan Suomi ulkopolitiikassaan tukee näitä ihmisryhmiä, joilta ministeri nyt esti tuen. Miksi Orpon hallituksen ministerin ei tarvitse noudattaa Orpon hallituksen linjaa?
Lue myös: Keskustanuoret vaatii kovin sanoin Tavion välitöntä eroa: Ministeristä tuli Putinin "hyödyllinen idiootti"
Kaikkonen kirjoittaa tiedotteessaan, että Orpon pitää kertoa, "aikooko hän suoristaa hallituksen rivit, vai voivatko ministerit jatkossakin tehdä Suomen linjasta poikkeavia ulkopoliittisia päätöksiä mielensä mukaan."
– Hallituspuolueilla on aina erimielisyyksiä, mutta Suomella voi olla vain yksi linja. Nyt näyttää siltä, että Suomen linja riippuu siitä, keneltä satut kysymään.
Kaikkonen toteaa, että Ukrainan tuen suhteen ei saisi olla sekavuutta.
– Toivon pääministerin kertovan, miten hän varmistaa, etteivät hänen ministerinsä tee lisää irtiottoja Suomen ulkopoliittisesta linjasta.
5:22