Ravitsemusterapeutti Jonna Heinonen kertoi Uutisaamussa, miten itselleen parhaan painon voi löytää.
Lähestyvä kesä saa joka vuosi osan ihmisistä laihduttamaan. Niin sanotun kesäkunnon tavoittelu on kuitenkin haitallista sekä fyysiselle että psyykkiselle terveydelle. Pysyvän painonhallinnan kannalta olennaisempaa on löytää sellaisia terveellisiä elintapoja, joita jaksaa noudattaa vuodesta toiseen.
Jokaisella ihmisellä on oma luontainen ihannepaino, joka ei välttämättä sovi vallitseviin kauneusihanteisiin tai edes ole normaalin painoindeksin alueella.
– Kaikilla ihmisillä pitää olla oikeus olla omaan itseensä tyytyväinen riippumatta siitä, miltä näyttää ulospäin, ravitsemusterapeutti Jonna Heinonen muistuttaa.
Pelkän painon sijaan ihmisen kannattaisi kiinnittää huomiota kokonaisvaltaiseen vointiinsa. Lihavuuden välttämisen lisäksi terveyteen vaikuttavat esimerkiksi tupakointi, alkoholin kulutus sekä suolan käyttö.
Yllä olevalla videolla ravitsemusterapeutti Jonna Heinonen kertoo, miten oman biologisen ihannepainonsa voi löytää ja miten painon jojoilu vaikuttaa siihen pääsemiseen.
Mikä hinta kesäkuntoon pyrkimisellä on? Katso Jonna Heinosen koko haastattelu alla olevalta videolta.
8:27
Lue myös: Nämä seikat voivat kertoa siitä, että ruokavaliosi on liian rajoittava
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana.
Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12.
Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä.