Päivien pimentyessä moni hakee kaipaamaansa puhtia vitamiinilisistä. Kovin mittavalle purkkiarsenaalille ei kuitenkaan ole tarvetta, sillä suurin osa suomalaisista pärjäisi pelkällä D-vitamiinilisällä. Ylenmääräinen vitamiinien saanti voi olla jopa terveydelle haitallista.
Energisyyttä, terveyttä, kauneutta, hyvinvointia. Markkinoinnin perusteella voisi kuvitella, että erilaiset ravintolisät tekevät väsyneestä sohvaperunasta aktiivisen energiapupun, vaikka tällaista taikapilleriä ei ole keksitty.
Moni haksahtaa tunteisiin vetoaviin mielikuviin ja kasaa kaappiinsa liudan erilaisia valmisteita. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksen mukaan suuri osa suomalaisista käyttää ravintolisiä: vuonna 2018 näin teki 25–74-vuotiaista naisista 66 prosenttia ja miehistä 54 prosenttia.
Mutta kuten ravintolisäpakkauksissa lukee, ne eivät korvaa monipuolista ja terveellistä ruokavaliota. Yksi vitamiinilisien käyttöön liittyvistä ydinongelmista on, että niitä kuluttavat yleensä muutenkin terveellisesti syövät ihmiset.
– Ne, jotka käyttävät paljon vitamiinilisiä, eivät tarvitse niitä, laillistettu ravitsemusterapeutti Leena Putkonen sanoo.
Jokaiselle suomalaiselle D-vitamiinilisää
Oikeastaan ainoa vitamiinilisä, mitä käytännössä jokainen suomalainen tarvitsee, on D-vitamiini. D-vitamiini on välttämätön esimerkiksi luuston terveyden ja immuunipuolustuksen kannalta, ja sen puutos on yhteydessä useisiin sairauksiin.
D-vitamiinia muodostuu iholla auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta, mutta pimeän vuodenajan tultua saanti jää helposti liian vähäiseksi. Harva saa ravinnostaan riittävästi D-vitamiinia, jota löytyy luonnostaan merkittäviä määriä vain kalasta. Lisäksi D-vitamiinia lisätään maitovalmisteisiin lukuun ottamatta luomutuotteita.
Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana.
Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12.
Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä.
Edellä mainittuja ruokia syövien terveiden aikuisten kannattaa alkaa napata D-vitamiinia samoihin aikoihin kuin kelloja siirretään tunnilla taakse päin, vinkkaa Putkonen. Käytön voi lopettaa, kun kelloja siirretään keväällä tunti eteenpäin.
Alle 18-vuotiaille ja yli 75-vuotiaille suositellaan D-vitamiinivalmisteen käyttöä ympäri vuoden. Myös peittävästi pukeutuvien tai hyvin vähän ulkona oleskelevien kannattaa syödä valmistetta vuodenajasta riippumatta.
D-vitamiinin tarve on yksilöllistä. Putkonen suosittelee mittauttamaan omat D-vitamiinitasonsa sopivan annoksen löytämiseksi.
Lue myös: Tämä on huonoin vaihtoehto D-vitamiinilisäksi – älä anna hinnan hämätä
Harvempien tarvitsemat ravintolisät
Mikäli eläinperäisiä tuotteita on ruokavaliossa hyvin vähän, kannattaa ravintolisäarsenaaliin lisätä muutama purkki.
Kasviperäisissä ruoissa on niukasti B12-vitamiinia, jonka puute voi aiheuttaa anemiaa ja hermostollisia oireita. Ikäihmisillä B12-vitamiinin imeytyminen voi olla heikentynyt, joten hekin saattavat tapauskohtaisesti hyötyä ravintolisästä.
Jos ruokavaliossa ei ole maitotuotteita, kannattaa myös jodin saannista huolehtia ravintolisän muodossa. Jodi on kilpirauhasen toiminnan kannalta välttämätön ravintoaine, jota tarvitaan normaaliin kasvuun ja kehitykseen. Vegaanit saattavat tarvita myös lisäkalsiumia.
Foolihappolisää suositellaan kaikille raskautta suunnitteleville raskauden yrittämisen ja alkuraskauden aikana, sillä puutos altistaa sikiön hermostoputken sulkeutumishäiriölle.
C-vitamiinia ja sinkkiä saa helposti ravinnosta
Siinä välttämättömät ravintolisät sitten kutakuinkin olivat. Esimerkiksi monivitamiinilisistä hyötyvät oikeastaan vain sellaiset ihmiset, jotka syövät hyvin niukasti tai yksipuolisesti. Flunssan ehkäisyyn C-vitamiinilisää nauttivat saattavat pettyä tiedosta, että vitamiinilisä lyhentää flunssan kestoa keskimäärin neljällä tunnilla.
Lähtökohtaisesti vitamiinit ja kivennäisaineet pitäisi saada oikeasta ruoasta, sillä siten ne imeytyvät tehokkaammin kuin pillereinä tai poretabletteina.
Esimerkiksi tarvitsemansa C-vitamiinin saa syömällä pari annosta marjoja, hedelmiä tai vaikkapa paprikaa. Samalla saa muita terveydelle suotuisia ravintoaineita, kuten kuituja, ja tehostaa esimerkiksi täysjyvätuotteista löytyvän raudan imeytymistä.
Toinen flunssakauden suosikkituote on sinkkilisä, mutta esimerkiksi vuonna 2020 ilmestyneen suomalaistutkimuksen mukaan imeskelytabletit eivät lyhentäneet flunssan kestoa. Suomalaiset saavat yleensä riittävästi sinkkiä ruoasta esimerkiksi täysjyväviljan, pähkinöiden sekä maito- ja lihatuotteiden muodossa. Liiallinen sinkin saanti voi aiheuttaa pahoinvointia, Putkonen kertoo.
Turhakkeiksi Putkonen listaa myös vitaminoidut vedet ja mehut.
Lue myös: Moni makuvesi sisältää hampaita tuhoavan yhdistelmän – pahimmillaan peruuttamaton vaikutus: "Hampaista jäljellä pelkät nysät"
Liiallinen vitamiinien saanti jopa haitallista
Liiallinen vitamiinien tankkaaminen on paitsi rahanhukkaa myös mahdollisesti vaarallista. Tutkimuksissa on havaittu esimerkiksi yhteys joidenkin syöpien sekä vitamiinien ja hivenaineiden liikasaannin välillä. Lievempiä haittoja ovat esimerkiksi vatsaoireet, kuten ripuli ja kipu.
– Jos antioksidantteja annostelee yli, ne ovat oksidatiivisia eli se on ihan vain kemiaa. […] Ikään kuin saturaatiopiste saavutetaan ja sitten se saattaakin olla haitallista elimistön soluille, Putkonen sanoo.
Monivitamiinivalmiste on lukuisia erillisiä ravintolisiä turvallisempi vaihtoehto, koska siinä vitamiinien ja hivenaineiden määrät on valmiiksi mietitty. Helpointa "ravintoaineöverit" on sen sijaan vetää niin sanotuilla luontaistuotteilla, kuten punaisella riisillä tai vihreä tee -uutteella, Putkonen sanoo. Ne voivat sisältää epäpuhtauksia ja aiheuttaa esimerkiksi maksa-arvojen nousua.
Farmaseutilta tai lääkäriltä on hyvä kysyä mielipide ravintolisien käyttöön, jos ihmisellä on jokin pitkäaikaissairaus, kuten munuais- ja maksaongelmia tai diabetes.
Lue myös: Mies päätti alkaa elää terveellisesti, suosittu ravintolisä tuhosikin maksan: "Olin kuullut vain hyödyistä"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
9:05
Osittaislähteet: FinRavinto, Duodecim-lehti, Ruokavirasto, Terveyskirjasto 1 & 2