Suomalaisten kunto heikentyy huolestuttavasti – tämäkin liike voi olla monelle jo vaikea
Suomalaisten kunto heikentyy huolestuttavaa tahtia.
Suomalaiset liikkuvat huolestuttavan vähän. Kaksi kolmesta työikäisestä ei liiku terveytensä kannalta riittävästi, mikä tarkoittaa noin kahta miljoonaa 20–69-vuotiasta.
Työkyvyttömyyseläkkeiden ja pitkittyneiden työpoissaolojen yleisin syy piilee tuki- ja liikuntaelinsairauksissa, mutta liikunnan puute näkyy myös mielenterveyden häiriöissä.
Jos suunta on sama, 50-vuotiaista miehistä vuonna 2040 hyvässä kestävyyskunnossa on vain 2 prosenttia.
Aktiivisuutta uudeksi normaaliksi yrittävän Liikkuva aikuinen -projektin kehittämispäällikkö Mia Malvela on tilanteesta huolestunut.
– Erittäin huolestuttavia lukuja. Työikäisten liikkumattomuus kasvaa, ja kaiken kaikkiaan toimintakyky ja terveys ovat laskusuunnassa, ja juuri elintavat ovat tekijät, jotka tätä laskusuuntaa aiheuttavat, Malvela kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa.
– Se aiheuttaa sitä, että työurat lyhenevät, se aiheuttaa yrityksille sitä, että on enemmän sairauspoissaoloja ja työkyvyttömyyseläkkeitä, tuottavuus laskee, ja yhteiskunnan tasolla aiheuttaa vielä sitä, että Suomen talous ei kehity suotuisasti niin hyvin kuin se voisi, ja sitten loppulasku tulee meille itse kullekin, meidän kukkaroomme, Malvela luettelee.
Työfysioterapeutti näyttää viisi helppoa liikettä, joita kannattaa harjoittaa työpäivän aikana. Pystytkö seisomaan yhdellä jalalla minuutin ajan? Pääsetkö kyykkyyn? Katso koko osuus yllä olevalta videolta!
Kyykkyyn meno voi olla jo vaikeaa
Miia Malvelan mukaan tulevaisuudessa voi käydä niin, että helpotkin liikkeet ovat monelle mahdottomia.
– Kyllä se näkyy siellä lasten kohdalla, että monentyyppiset suoritukset, vaikka jo kyykkyyn meno, on aika vaikeaa.
Miten liikuntaa vastenmielisenä pitävä voi saada päivittäisen liikunta-annoksensa? Malvela muistuttaa, ettei aina tarvitse pukea verkkareita ylleen. Tärkeää on löytää itselleen mieluisia ratkaisuja. Esimerkiksi ulkoilu ja luonnossa liikkuminen ovat Malvelan mukaan hyviä ratkaisuja.
– Mikä vaan itselle sopii, niin kaikki on hyväksi. Määrät voivat olla hyvinkin pieniä, ei tarvitse yrittää mitään urheilusuorituksia, hän kannustaa.
Uusimmat
-
11:06
Erika Vikmanilla erikoinen toive sukunsa historiasta: "Löytäisin siitä tosi paljon samaistumispintaa"
-
10:59
Hizbollah kertoo 20 jäsenensä kuolleen – MTV seuraa Libanonin tilannetta
-
10:56
Poliisi varoittaa vanhempia vaarallisesta Tiktok-haasteesta: "Pahimmillaan voi aiheuttaa junan suistumisia"
-
10:54
Espoossa ampumavälikohtaus – yöllisellä tehtävällä poliisipartioita eri puolilta Uuttamaatta
-
10:51
Valkeakosken teinisurma käräjille – tällaisista rikoksista 15-vuotiaan surmasta epäiltyä syytetään
-
10:47
Tämä Ukrainan isku oli niin valtava, että sitä pidettiin maanjäristyksenä
-
10:40
BBC: Useat naiset syyttävät Mohamed Al Fayedia raiskauksista – "Hän oli hirviö"
-
10:24
Helsingistä löytyi 600 kiloa luvatonta karhunlihaa – korvia, luita ja tassuja kylmävarastossa
-
10:03
Lääkärikeskus toimi oikein kohutapauksessa Turussa
-
09:57
Vivian Nick ei välttämättä halua lisää lapsia: "Tuntuu todella oikealta"
-
09:54
Masinoiko Israel laiteräjähdykset palauttaakseen maineensa?
-
09:27
Valtteri Bottaksen entiseltä tallikaverilta kylmä viesti suomalaisen suuntaan
-
09:24
Tiesitkö? Voit saada jopa palkallista vapaata myös omien vanhempiesi hoitoon
-
08:45
Red Bullin F1-tiimissä käy myllerrys
-
08:43
Kommentti: FC Barcelona on tullut takaisin – tällaista eivät esittäneet edes Lionel Messi ja kumppanit
-
08:36
Suomalaisten sijoitusinto kasvaa: Lähes kaksi miljoonaa omistaa pörssiosakkeita tai rahastoja
-
08:25
Tämän vuoden Roosa nauha -suunnittelijat julkistettiin
-
08:20
Yllätys odotti: Frida Karlsson kuuli kirkumista suihkusta – "Se oli kauheaa"
-
07:58
Ari Vatanen heitettiin tylysti ulos FIA-pomon kotoa – Jean Todt palaa likaiseen vaalitaisteluun: "Ei käyttäytynyt hyvin"
-
07:45
Vappu Pimiän suosittu jauhelihakeitto: "Yksi arjen parhaista pelastajista"
-
Lataa lisää