Suunnatonta vauhtia paahtava ruskea kääpiö sai tutkijoiden päät pyörälle

Tom Brickle metsästi yhdeksättä planeettaa, mutta hän löysikin hypernopeudella liikkuvan ruskean kääpiön.

Alkukesästä tiedesivustoilla hämmästeltiin suunnatonta vauhtia kulkevaa erittäin pientä tähteä, joka saattaa vauhtinsa takia jopa sinkoutua kokonaan ulos Linnunradalta.

Hypernopeutta paahtava ruskea kääpiö kulkee Linnunradalla noin 1,6 miljoonan kilometrin tuntinopeudella.

The New York Times kertoo sivuillaan tutkijoiden hämmästyksestä, kun he havaitsivat kyseisen poikkeuksellisen kappaleen.

Kohteen havaitsi kolme amatööritähtitieteilijää. Yksi heistä oli Englannin Southamptonissa tähtitiedettä opiskeleva Tom Bickle. Bickle tarkkaili avaruudesta taltioitua kuvamateriaalia yrittäessään etsiä viitteitä aurinkokunnassamme olevasta hypoteettisesta yhdeksännestä planeetasta. Kerran hän havaitsi kuvaruudullaan omituisen utuisen pisteen, joka oli liikkeellä.

– Tiesin välittömästi, että siinä oli jotain poikkeuksellista, Bickle kertoo.

Ammattitähtitieteilijät ryhtyivät havainnoimaan kyseistä kohdetta, jolle annettiin nimeksi CWISE J1249+3621. Tutkijoiden mukaan kyseessä on pienimassainen tähti tai planeettaa suurempi kappale, jota kutsutaan ruskeaksi kääpiöksi. Tutkijat uskovat, että kovan vauhtinsa takia kyseinen kohde saattaa sinkoutua ulos Linnunradalta galaksien väliseen avaruuteen.

– Kun saimme luvut tietoomme, niin ymmärsimme, että käsissämme on jotakin hämmästyttävää. Olimme todella innostuneita tapauksesta, kertoo Kalifornian yliopiston fyysikko Adam Burgasser.

Löydön ansiosta tutkijat saattavat saada lisätietoa galaksimme vanhimmista ja nopeimmista tähdistä.

– Yksi keino löytää vanhoja tähtiä on se, että tiedämme niiden liikkuvan erittäin kummallisia ratoja, Burgasser kertoo.

Vanhojen tähtien erikoiset radat ja poikkeava liike johtuvat siitä, että ne syntyivät luultavasti jo ennen kuin Linnunrata kehittyi nykyiseen muotoonsa. Avaruudesta on havaittu yli kymmenen hypernopeudella kulkevaa tähteä, mutta ne kaikki ovat olleet yhtä suuria tai suurempia kuin Aurinko. Nyt kyseessä on ensimmäistä kertaa pienikokoinen kappale.

 

Lue myös:

    Uusimmat