Ruotsalainen autovalmistaja Volvo on vähin äänin päivittänyt logoaan tälle vuosikymmenelle. Uutta modernin minimalistista tyyliä ei kuitenkaan nähtäne sen autojen keulilla kuin vasta vuonna 2023.
Volvo on liittynyt muun muassa Volkswagenin, Nissanin, Kian, Peugeotin, BMW:n sekä Renaultin joukkoon ja päivittänyt logonsa nykyaikaisen littanaan muotoon. Uusi lättänämpi logo tekee edelleen kunniaa ikoniselle nuolisymbolille, jota Volvo on käyttänyt 1930-luvulta lähtien.
Vanha kolmiulotteinen ilme on kuitenkin väistynyt kaksiulotteisen ja reilulla kädellä yksinkertaistetun version tieltä. Poissa on myös ympyrän keskeltä kahtia jakanut palkki, jonka päällä Volvo-teksti on aiemmin maannut.
Ensisijaisesti uusi minimalistinen logo esitetään mustana valkoisella pohjalla (tai valkoisena mustalla pohjalla). Logonsa ikonisesta sinisestä väristä Volvo luopui jo aiemman brändiuudistuksen yhteydessä, mutta kolmiulotteisuus on yhä läsnä valmistajan nykymallien logoissa.
Lue myös: Iso pomo vahvisti: Tulossa ihan uusi vauva-Volvo!
Australian Volvon mukaan ensimmäinen auto, jossa uusi logo nähdään ihan fyysisessä muodossa, esitellään vuonna 2023. Tämän jälkeen vanha logo vaihtuu vähitellen uuteen myös muissa malleissa.
Katso alta kuva Volvon uudesta logosta.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Volvon päivitetystä logosta kertoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.