Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Herkkusieni-broilerigratiinia ja hasselbackan perunoita

Julkaistu 18.02.2013 00:00

Uunissa valmistuu kätevästi kaksi ruokalajia yhtä aikaa. Aloita perunoista ja pane broilerigratiini uuniin, kun perunoiden kypsymisaikaa on jäljellä 20 minuuttia.

4 annosta

  • 1 grillattu broileri
  • herkkusieniä
  • voita paistamiseen
  • 1½ dl juustoraastetta

Kastike

  • 2 rkl voita
  • 2 rkl jauhoja
  • 4 dl kanalientä

Hasselbackan perunat

  • 12 tasakokoista perunaa
  • 2-3 rkl voita
  • korppujauhoja
  • suolaa ja valkopippuria

Valmistusohje

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kuori perunat ja leikkaa niihin 3 mm:n levyiset viillot. Parhaiten tämä onnistuu puukauhan avulla. Pane peruna puukauhaan niin, että kauhan reunat pysäyttävät veitsen ennen kuin viilto ulottuu perunan läpi. Asettele perunat tiiviisti voideltuun uuninkestävään vuokaan. Ripottele pinnalle suolaa, valkopippuria ja korppujauhoja. Leikkaa perunoiden päälle voinokareita ja kypsennä uunissa noin 45 minuuttia. Tarkista tikulla, että perunat ovat kauttaaltaan pehmeitä.

2. Kastike: Sulata voi kattilassa. Ota kattila levyltä, sekoita voisulaan jauhot ja lisää kanaliemi vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen. Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä viisi minuuttia.

3. Kuutioi broilerinliha ja puolita herkkusienet. Pane lihapalat ja herkkusienet uuninkestävään vuokaan, kaadu päälle kastike ja ripottele pinnalle juustoraaste. Gratinoi 15-20 minuuttia.

Tuoreimmat aiheesta

Kanagratiini