Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Isänpäivän marenkiunelma

Julkaistu 18.02.2013 00:00

Tämä makea resepti voitti Arjan Leivontanurkan reseptikilpailun. Herkullinen kakku sopii myös muihin juhliin!

Ainekset

  • n. 8-10:lle

Pohja

  • 125 g voita
  • 1 dl sokeria
  • 2 keltuaista
  • 1,5 dl erikoisvehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 dl maitoa

Marenkikuorrutus

  • 2 valkuaista
  • 1,5 dl sokeria

Täyte

  • 1 prk kuohu- tai vispikermaa (2 dl)
  • 1 prk maitorahkaa (200 g)
  • n. 3 rkl sokeria (maun mukaan)
  • 1 tl vaniljasokeria
  • pari tippaa appelsiiniaromia
  • 1 tlk persikoita

Valmistusohje

Vaahdota rasva ja sokeri. Erottele valkuaiset keltuaisista. Lisää keltuaiset vaahtoon yksitellen koko ajan sekoittaen. Lisää myös keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä maito. Öljyä leivinpaperi ja levitä pohjataikina siihen melko ohuelti. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen vatkaten. Levitä marenki kuohkeaksi kerrokseksi pohjan päälle. Laita päälle vielä mantelilastuja ja paista pohjaa 175 asteessa n. 20 minuuttia kunnes pohja on kauniin vaaleanruskea. Anna pohjan jäähtyä.

Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi, lisää siihen rahka, sokerit ja appelsiiniaromi. Kuutioi persikat pieneksi. Leikkaa pohjataikina keskeltä kahtia ja irrota lastan avulla leivinpaperista ja nosta vadille. Levitä kermatäyte ja hedelmät toiselle puoliskolle ja nosta toinen (marenkipuoli) päälle.

Sihtaa ennen tarjoilua kakun päälle tomusokeria ja koristele mieleiseksi.

Resepti ja kuva: Tarja Kämäräinen, Oulu

MTV3 / Arjan Leivontanurkan reseptikilpailun voittaja 2006.

Tuoreimmat aiheesta

Marenki