Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Juureskeitto sahramin ja punaisten papujen kera

Julkaistu 18.02.2013 00:00

Keittopäivä viikossa tekee hyvää terveydelle ja lompakolle. Valitse juureksia, joista eniten pidät, tähän sahramintuoksuiseen keittoon, johon kuuluu myös punaisia papuja. Tarjoile maukkaan leivän kera.

Neljälle

  • 4 perunaa
  • 1 iso porkkana
  • 1 pala lanttua
  • 1 juuripersilja
  • 1 fenkolinvarsi
  • 1 keltasipuli
  • ½ g sahramia
  • 2 rkl rapsi- tai oliiviöljyä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 yrttiliemikuutio
  • 1 dl valkoviiniä
  • 1 tl oreganoa tai meiramia
  • 1 prk punaisia kidneypapuja
  • persiljaa
  • suolaa ja jauhettua valkopippuria

Valmistusohje

1. Kuori kaikki juurekset ja paloittele ne. Leikkaa porkkana ja lanttu pienemmiksi paloiksi kuin muut, koska ne vaativat pidemmän keittoajan. Leikkaa pois fenkolin kova juuriosa ja suikaloi fenkolinvarsi. Yhteensä tarvitset noin litran juureksia paloina ja suikaleina. Kuori ja suikaloi sipuli karkeasti.

2. Kuumenna öljy keittopadassa. Lisää sahrami, sipuli ja purista mukaan valkosipuli. Sekoita ja paista muutama minuutti. Lisää juurekset ja fenkoli. Murusta päälle liemikuutio. Kaada päälle viini ja lisää vettä kunnes juurekset peittyvät. Keitä varovaisesti kannen alla kunnes juurekset alkavat tuntua pehmeiltä, n. 15 minuuttia.

3. Kaada papujen liemi pois, huuhdo mielellään pavut kylmässä vedessä, jottei keittoon tule yhtään lientä mukaan. Lisää pavut pataan. Mausta oreganolla, suolalla ja pippurilla. Ripottele päälle hienonnettua persiljaa ennen tarjoilua.

Tuoreimmat aiheesta

Juureskeitto