POHJA: Sekoita jauhat ja n. ¾ osaa vedestä. Liuota suola loppuun veteen ja lisää taikinaan. Lisää lopuksi öljy. Vaivaa taikinaa vähintään 10 minuuttia. Nosta vaivattu taikina kevyesti öljyttyyn kulhoon. Sulje kelmulla. Kohota taikinaa huoneenlämmössä mielellään useampi tunti.
TOMAATTIKASTIKE: Mittaa tomaattikastikkeen tomaatit, suola ja oliiviöljy kulhoon. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää puolitettu valkosipuli ja hienonnetut basilikanlehdet sekä kaikki muut aineet. Sekoita. Anna maustua jääkaapissa.
PESTOKASTIKE: Laita monitoimikoneeseen pinjansiemenet. Pyöräytä hienoksi. Laita loput ainekset öljyä lukuunottamatta. Pyöräytä pari kertaa. Jätä kone pyörimään ja valuta oliiviöljy ohuena nauhana sekaan.
PAISTAMINEN & VIIMEISTELY: Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle Taputtele taikinat sormin painellen pizzapohjaksi. Aloita keskeltä ja etene kohti reunaa. Reunat jätetään paksummiksi. Ota valkosipuli pois tomaattikastikkeesta. Levitä pohjan päälle tomaattikastike ja nosta pizza 250-asteiseen uuniin noin kolmeksi minuutiksi. Lisää tomaattikastikkeen päälle neljäsosa mozzarellajuustosta. Paista pizzaa vielä kunnes mozzarella on sulanut ja pohjan reunat ovat ruskettuneet. Lopullinen paistoaika riippuu uunista, mutta ollen yleensä noin 15 minuuttia. Koristele valmis pizza pestokastikkeella.