1. Valmista kakkupohjat sekoittamalla kuivat ainekset keskenään. Sekoita nestemäiset aineet toiseen kulhoon. Yhdistä nämä ja sitruunakuoret. Jaa taikina kahteen vuokaan. Paista uunissa 180 asteessa 35-40 min uunin alaosassa. Jäähdytä.
2. Tryffeleitä varten keitä kerma ja kaada kuuma kerma rouhitun suklaan päälle sulamaan. Lisää lakritsijauhe. Jäähdytä huonelämpöiseksi.
3. Vispipilveä varten vatkaa kasvipohjavalmiste. Lisää valkoviinietikka, tomusokeri ja vaniljasokeri ja vatkaa vielä hetken. Laita seos pursotinpussiin, jossa on tähtitylli.
4. Pilko lisukemansikat neljään osaan.
5. Kostuta kakkupohjat mehulla. Levitä puolet suklaa-lakritsi tryffelistä ensimmäiselle pohjalle ja lisää puolet mustikoista, mansikoista ja pähkinät tryffelin pinnalle. Pursota vispikermaa. Toista sama seuraavalla kerroksella. Koristele sitruunamelissalla.