Tiikerikakkuset
Voitele vuoat voilla tai vuokaspraylla, jauhota korppu- tai vehnäjauhoilla.
Purista appelsiinin mehu. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää huoneenlämpöiset kananmunat yksitellen koko ajan sekoittaen. Yhdistä kuivat aineet kaakaojauhetta lukuun ottamatta. Siivilöi ne kakkumassaan vuorotellen kerman kanssa.
Ota kakkumassasta noin kolmasosa erilliseen kulhoon ja siivilöi siihen kaakaojauhe, lisää appelsiinin mehu. Sekoita tasaiseksi.
Lusikoi tai pursota eri värisiä taikinoita vuorotelleen niin, että kakkuihin muodostuu kauniit raidat. Voit varmistaa raidat käyttämällä haarukkaa, grillitikkua tai hammastikkua. Tasoita tarvittaessa massan pinta. Paista 175 asteissa uunissa noin 20 minuuttia. Anna kakkusten olla hetki vuoassa ennen kumoamista. Jäähdytä.
Kuorrutus
Raasta appelsiinin kuori. Pilko suklaa ja laita kulhoon. Kiehuta kerma ja appelsiininkuori. Kaada suklaan päälle, odota hetki ja sekoita tasaiseksi. Voit tarvittaessa ohentaa rypsiöljyllä. Dippaa tiikerikakkusten pohjaa (noin pari senttiä) suklaakuorrutteessa. Siisti pohja paletilla tai leivinpaperin avulla. Laita tarjoiluastialle.