Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Lohi-metsästäjänleivät

Julkaistu 18.02.2013 00:00

Ainekset

  • 600 g lohifileetä
  • 1 rs tuoreita herkkusieniä
  • 3 uutta sipulia
  • 1 prk kermaa
  • nippu lehtisalaattia
  • 2 tomaattia
  • 8 siivua tummaa tai vaaleaa leipää
  • öljyä
  • mustapippuria
  • suolaa

Valmistusohje

Leikkaa lohifilee noin sentin paksuisiksi vinoviipaleiksi nahkoineen. Mausta sivuja suolalla ja jätä maustumaan hetkeksi. Leikkaa herkkusienet lohkoiksi ja sipulin valkeat osat samoin. Kuullota suurin osa sienistä ja sipulit öljyssä kasarissa, mausta suolalla ja pippurilla ja kaada kerma päälle. Anna kastikkeen muhia grillin lämmössä muiden työvaiheiden ajan.

Kuumenna grilli erittäin kuumaksi ja grillaa kalapalat siinä molemmin puolin. Lämmitä myös leipäviipaleita, mutta älä liikaa, etteivät ne pala. Revi salaattia ja sipulin vihreitä osia lautaselle ja leikkaa tomaattiviipaleita mukaan. Kokoa sitten annos niin, että alle tulee leipää, sitten lohta, kastiketta ja muutama jälkeenpäin grillattu sieni koristeeksi.

Tuoreimmat aiheesta

Lohileipä