Helppo maitokana valmistuu näin:
- Esilämmitä uuni 190 asteeseen. Ota kaapista iso pata broileria varten.
- Mausta kana merisuolalla ja mustapippurilla. Kuumenna pata liedellä ja laita sinne voita ja hieman oliiviöljyä. Ruskista broilerin pinnat nopeasti padassa joka puolelta, broileria käännellen.
- Sammuta liesi ja ota pata pois levyltä. Ota broileri padasta sivuun lautaselle ja heitä pois ylijäänyt rasva padasta.
- Laita broileri takaisin pataan ja lisää joukkoon loput ainekset. Valkosipulinkynsiä ei tarvitse kuoria. Sitruunan kuoret kannattaa kuoria vihanneskuorijalla reiluiksi suikaleiksi.
- Paista broileria uunissa noin 1,5 tuntia. Lusikoi paiston aikana välillä broilerin päälle sitruunaista maitokastiketta. Jos kastike alkaa haihtua liikaa, voit laittaa paiston puolessa välissä kannen padan päälle.
- Tarjoile broileri: irrota liha luusta ja nauti kastikkeen kera. Lisukkeeksi sopii esimerkiksi riisi – Jamie Oliverin mukaan myös perunamuusi.