Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

MasterChef Suomi: Metsästäjän kanaa kahdelle, Samun resepti

MasterChef kausi 7  jakso 1 samu (1)
Julkaistu 11.02.2025 20:45

MTV LIFESTYLE

MasterChef Suomi -sarjan 7. kauden ensimmäisen jakson resepti.

Ainekset

  • 2 kanan rintaa nahkoineen
  • 6 kesäperunaa
  • 1 keltasipuli
  • 2 dl kantarelleja
  • voita
  • maitoa
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • suolaa
  • mustapippuria
  • 1 tl valkoviinietikkaa
  • Lämpömittari

Valmistusohje

Esilämmitä uuni 175 asteeseen.

Irrota kananrinnasta nahkaa niin, että se pysyy kiinni mutta pystyt maustamaan nahan alta. Öljyä ja mausta kananrinnat kauttaaltaan suolalla ja mustapippurilla (myös nahan alta).

Leikkaa perunat kuorineen lohkoiksi ja öljyä kevyesti. Leikkaa sipuli pieneksi palaksi. Pieni kantarellit epäsäännöllisen kokoisiksi paloiksi. Kun uuni on lämmin laita perunat vuokaan tai uunipellille leivinpaperin päälle.

Paista kanan pinnat kiinni nopeasti kuumalla pannulla öljyssä. Kun pinnat on paistettu, laita kanat samaan uuniin perunoiden kanssa omassa astiassaan lämpömittarin kanssa, nahkapuoli ylöspäin. Kanan voi ottaa uunista, kun sisälämpö on noin 65 astetta

Sillä välin kun kana ja perunat ovat uunissa, voit aloittaa sipuli-kantarellikermakastikkeen.

Kuumenna pannussa 2 rkl rypsiöljyä ja paista sipulit kypsäksi. Kun sipulit ovat kypsiä (voit vaikka karamellisoida niitä, mutta älä polta). Pienennä lämpöä ja lisää kantarellit, paista välillä sekoitellen muutama minuutti.

Lisää 1,5 dl kermaa, 1 tl suolaa, 0,5 tl mustapippuria ja 1 tl valkoviinietikkaa. Anna kiehua kasaan pienellä lämmöllä, niin että juuri ja juuri kiehuu. Muista sekoittaa välillä.

Kun kana on halutussa lämmössä, ota pois uunista. Jos perunat tarvitsevat vielä aikaa niin anna niiden olla vielä hetki.

Kun perunat ovat melkein valmiit, ota uunista ja pistä talouspaperille hieman jäähtymään ja imemään ylimääräiset öljyt pois.

Kuumenna parilapannu ja pannussa 0,5 dl öljyä ja 25 g voita. Kun voi lakkaa vaahtoamasta, voit lisätä kanat nahkapuoli alaspäin ja lohkoperunat.

Tarkoitus on vain saada kanaan ja perunoihin paistopinnat ja haluttu loppukypsyys. Valele kanaa voi-öljyseoksella samalla kun nahka rapeutuu. Kun haluttu kypsyys on saavutettu, annos voidaan kasata lautaselle.

Mausta perunat suolalla ja ripauksella mustapippuria. Lisää sipuli-kantarellikastike, jonka päälle kananrinta rapea nahka ylöspäin.

Kastikkeen viereen rapeita paistopintaisia lohkoperunoita. Koristele rucolalla ja lehtipersiljalla.

Tuoreimmat aiheesta

MasterChef-reseptit