Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Mausteinen kinkkupaisti

Julkaistu 18.02.2013 00:00

Maukasta syysruokaa.

Kuudelle

  • noin 1 kg kinkkupaisti
  • 3 keltasipulia, lohkoina
  • 3 omenaa, lohkoina

Penslaukseen

  • 3 rkl rapsiöljyä
  • 1-2 rkl kiinalaista soijaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 maustemitta mustapippuria
  • 2 maustemittaa jauhettua inkivääriä
  • 1 tl murustettua rosmariinia

Tarjoiluun

  • uuniperunoita
  • punakaalia

Valmistusohje

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Leikkaa kinkun rasvainen osa ruudukoksi. Laita kinkku alumiinifolioarkille tai käytä paistopussia. Sekoita penslauksen ainekset ja penslaa kinkku noin puolella siitä.

2. Asettele sipulilohkot lihan ympärille, pistä siihen paistolämpömittari. Kääri folio niin tiiviisti kinkun ympärille kuin mahdollista, tai sulje paistopussi ohjeiden mukaan. Laita liha uunivuokaan.

3. Paista uunin alatasolla n. 1 tunti. Avaa folio ja lisää omenat kinkun ympärille ja penslaa liha lopulla penslausöljyllä.

4. Jatka paistamista kunnes sisälämpötila on 75-77 astetta.

Tuoreimmat aiheesta

Uunikinkku