Laita uuni lämpenemään 200-asteeseen. Sekoita kaikki pannukakkutaikinan ainekset keskenään. Anna taikinan turvota uunin lämpenemisen ajan. Vuoraa leivinpaperilla iso reunallinen uunipelti ja voitele se rasvalla. Kaada siihen pannaritaikina. Paista uunin keskitasolla noin 25 minuuttia kauniin väriseksi. Nauti hillon, marjojen tai kermavaahdon kera.
Taikinan voit maustaa makeaksi kahdella ruokalusikallisella sokeria. Muita mausteita voit lisätä esimerkiksi teelusikallinen kaardemummaa, vaniljasokeria tai kanelia.
Saat ruokaisan pannarin kun ripottelet pinnall yhden desilitran suikaloitua kinkkua, savukalaa, tonnikalaa tai kasviksia raasteena sekä yhden desin juustoraastetta. Lisää ainekset puolikypsään pannariin.