Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Patee oliivien kera

Julkaistu 18.02.2013 00:00

Tämä patee on kaikkein parasta, jos se saa kypsyä yön yli jääkaapissa. Silloin sitä on myös helpompi leikata.

8-10 hengelle

  • 1 kg vähärasvaista sikajauhelihaa
  • 2 munaa
  • 6 mustapippuria rouheena
  • 1 tl nelimaustetta
  • 2,5 dl lihalientä
  • ½ tl korianteria
  • 1 pkt pekonia
  • 200 g broilerinmaksoja
  • 1 prk vihreitä oliiveja
  • suolaa

Cumberlandinkastike

  • 450 g punaviinimarjahyytelöä
  • 2 dl punaviiniä
  • 1 appelsiini, mehu ja kuori
  • maustepippuria
  • mausteneilikkaa

Valmistusohje

1. Ota sivuun puolet pekoniviipaleista, suikaloi loput ja paista pannulla.

2. Pilko puolisulaneet broilerinmaksat pienemmiksi ja paista ne nopeasti, niin että sisus jää rosaksi. Mausta ja jäähdytä.

3. Sekoita jauhelihaan munat, mausteet ja lihaliemi, niin että murekeseos on melko löysää. Pane kylmään pariksi tunniksi.

4. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele pitkänomainen leipävuoka. Kerrostele mureketta pekonin, maksojen ja oliivien kanssa, kunnes vuoka on täysi. Peitä vuoka pekoniviipaleilla.

5. Paista vesihauteessa noin tunti. Kaada vuokaan kertynyt neste pois, anna pateen jäähtyä kokonaan ennen kuin kumoat ja viipaloit sen.

6. Tee kastike, sulata yhteen viinimarjahyytelö, viini ja appelsiinimehu. Mausta jauhetulla maustepippurilla ja mausteneilikalla. Lisää nopeasti ryöpätyt appelsiininkuorisuikaleet.

Tuoreimmat aiheesta

Patee