1. Piirastaikina: Leikkaa voi palasiksi. Laita ne monitoimi- tai yleiskoneeseen yhdessä jauhon ja suolan kanssa. Sekoita kunnes taikinasta tulee muruinen. Kaada vesi kannen aukon kautta ja jatka sekoittamista, kunnes taikinasta tulee pallo. Siirrä taikina muovipussiin ja pane se jääkaappiin lepäämään vähintään tunniksi.
2. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kauli taikina ja vuoraa sillä piirasvuoka. Pistele pohja haarukalla. Esipaista piiraspohjaa 15 minuuttia. Kuutioi tomaatti herkkusienet ja artisokanpohjat. Paista herkkusieniä voissa, kunnes neste on haihtunut.
3. Vatkaa yhteen munat, kerma ja maito sekä suola ja pippuri. Nosta täytteet piiraskuoreen ja kaada päälle munamaito. Paista uunissa noin 25 minuuttia. Peitä piiras foliolla paistamisen puolivälissä.