Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Rapujen keitinliemi

Julkaistu 18.02.2013 00:00

Maailman parhaita ravunkeittoliemiä on yhtä monta kuin kokkejakin. Tämä on meidän versiomme, jota voi käyttää paitsi tuoreiden rapujen keittämiseen- Yhtä lailla myös esimerkiksi pakasterapujen jalostamiseen.

4 hengelle

  • 3 l vettä
  • 1 dl karkeaa suolaa
  • 2 sokeripalaa
  • 1 nippu kruunutilliä
  • 1 pieni sipuli
  • 1 pullo portteria

Valmistusohje

1. Sulata pakasteravut puolittain.

2. Kiehauta vesi. Lisää suola, sokeri, noin puolet kruunutillistä, sipuli kokonaisena sekä portteri. Keitä 15 minuuttia. Ota liedeltä ja anna jäähtyä. Siivilöi liemi ja jäähdytä se kunnolla.

3. Laita loput kruunutillit riittävän suuren säilytysastian pohjalle. Asettele ravut tillipedille ja kaada liemi päälle. Laita jääkaappiin ja anna rapujen sulaa täysin. Pidä liemessä mielellään seuraavaan päivään, jolloin uuden liemen maku on tehnyt pakasteravuista kuin tuoreita.

4. Tuoreita rapuja käyttäessäsi lisäät elävät ravut yksitellen kiehuvaan liemeen. Kun kaikki on keitetty, vaihda kiehunut tilli tuoreeseen ja anna rapujen jäähtyä liemessään.

Tuoreimmat aiheesta

Liemi