- Aloita tomaattikastikkeesta. Hienonna sipuli ja valkosipuli ja kuullota öljyssä, kunnes sipuli on läpikuultavaa. Varo polttamasta valkosipulia. Sekoita tomaattipyree ja miso keskenään, lisää sipulien joukkoon ja paista, kunnes seos on saanut tiilenpunaisen värin, tämä kestää noin 5 minuuttia. Sekoita joukkoon säilötyt tomaatit ja sokeri. Anna kiehua mahdollisimman pitkään, ainakin koko ricottapallojen valmistusajan. Lisää suola ja pippuri ja viimeistele tomaattikastike nokareella voita juuri ennen kuin sekoitat pastan joukkoon vaiheessa 5.
- Kaada vesi kokonaan pois ricotta-purkeista. Sekoita kaikki ricottapilvien ainekset tasaiseksi taikinaksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
- Jauhota iso leikkuulauta. Kasta kädet jauhoihin ja pyörittele taikinasta noin 30 palloa, niiden tulee siis olla olla suhteellisen pieniä.
- Paista pallot öljyssä erissä. Älä laita niitä liian lähekkäin pannulla, koska ne voivat tarttua toisiinsa. Pallojen tulee olla kullanruskeita joka puolelta. Helpoin tapa on paistaa ne paistinpannun reunoja pitkin niin, että voit heiluttaa niitä reunaan päin ilman että ne menettävät muotoaan.
- Kiehauta pastavesi samalla kun paistat ricottapilviä. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan, mutta ota lämmöltä juuri ennen kuin pasta on valmista. Lisää 1 ½ dl pastavettä tomaattikastikkeeseen, kaada loput vedestä pois ja sekoita pasta kastikkeeseen huolellisesti. Anna pastan tekeytyä valmiiksi tomaattikastikkeessa. Sekoita joukkoon ricottapilvet ennen tarjoilua ja tarjoa raastetun parmesaanin kanssa.
Makuja
Ricottapilvet
Ricottapilvet maistuvat pastan kera.Tara Junker
Julkaistu 12.04.2022 18:34
Tara Junkerin ricottapilviä valmistettiin Viiden jälkeen -ohjelmassa tiistaina 12.4.
- Kokonaisvalmistusaika: 50 min
- Aktiivinen aika: 50 min
- Annosmäärä: 4
Tomaattikastike
- 1 iso sipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- 4 rkl tomaattipyreetä
- ½ dl vaaleaa misoa (voi jättää pois)
- 2 purkkia (á 400 g) säilöttyjä kokonaisia kirsikkatomaatteja
- ½ rkl fariinisokeria
Ricottapilvet
- 500 g ricottajuustoa
- 1 dl korppujauhoja
- 1 dl vehnäjauhoja + vähän ylimääräistä pallojen pyörittämiseen
- 1 dl raastettua parmesaania
- 1 kananmuna
- 1 rkl oreganoa
- suolaa ja mustapippuria
- tarjoiluun raastettua parmesaania
- pastaa