Ota taikinalevyt sulamaan erilleen. Yhdessä paketissa on 2 levyä eli yhteensä 4 levyä. Kauli jokaisesta taikinalevystä yksi iso (ruokalautasen kokoinen tai soikea vastaava), pyöreä keksilevy leivinpaperin päällä. Muista katsoa, että levy on sen kokoinen kuin sinulta löytyy tarjoilualusta kakulle. Tee kaikista neljästä samankokoisia isoja pohjalevyjä.
Kypsennä kakkupohjia kutakin erikseen 200-asteisen uunin keskitasolla nois 6-7 min. Jäähdytä pohjat tasaisella alustalla.
Valmista valkosuklaarahka. Kuumenna kattilassa noin 1 dl kermaa (½ tlk) koko ajan sekoittaen puulastalla ja sulata suklaa siihen, sekoittele kunnes se sulaa tasaiseksi. Laita seos jäähtymään. Vatkaa loppu kerma erikseen kulhossa vaahdoksi, mausta vaniljasokerilla. Vatkaa joukkoon lopuksi rahka ja kädenlämpöiseksi jäähtynyt valkosuklaaseos.
Kokoa kakku tarjottimelle. Laita alimmaiseksi keksipohja. Levitä siihen mansikkasurvosta, päälle mansikoita sekä valkosuklaaseosta. Laita varovasti toinen levy päälle, kostuta persikkamehulla ja laita päälle säilykepersikat viipaleina tai kuutioina sekä valkosuklaaseosta. Laita kolmas levy päälle ja siihen puolukkasurvosta, puolukoita ja banaaniviipaleita sekä valkosuklaaseosta. Päälle tulee vielä viimeinen levy. Kostuta myös se persikkatölkin liemellä. Laita sitten päälle loput valkosuklaarahkasta. Levitä lastalla tasaiseksi.
Laita kakku jääkaappiin yöksi vetäytymään. Koristele juhla-aamuna tai vähän ennen juhlia mansikoin (ja sitruunamelissan lehdin).
Arjan vinkit:
Mikäli haluat pienemmän kakun, puolita kaikkien aineiden määrä ja tee kakkuun vain kaksi kerrosta tai halkaisijaltaan pienempi kakku.
Mikäli et välitä suklaasta, voit tehdä kakun kauramurotaikinasta ja käyttää täytteeseen suklaan tilalla esim. sitruunalla maustettua tuorejuustoa.
Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy