Leikkaa tonnikala hienoksi veitsellä. Leikkaa kaprikset hieman pienimmäksi ja lisää massaan. Raasta mukaan limen kuori ja purista mukaan mehu. Lisää loput raaka-aineet ja sekoita hyvin keskenään. Taputtele massasta neljä pihviä ja laita kylmään noin puoleksi tunniksi. Lämmitä pannu kuumaksi ja pariloi pihvit nopeasti pannulla noin 1 minuutti/per puoli. Loppukypsennä pihvejä uunissa 180 asteessa 4-5 minuuttia. Tonnikala pihvit ovat parhaimmillaan punertavina sisältä.
Paahda valkosipulinkynsiä hetki uunissa tilkassa öljyä. Soseuta korianteri, kermaviili ja valkosipulinkynnet keskenään sauvasekoittimella tai yleiskoneen leikkurilla. Sekoita mukaan majoneesi ja limen mehu. Mausta kastike suolalla ja pippurilla.