Iran pelkää ylimmän johtajansa olevan vaarassa, lähteet kertovat uutistoimisto Reutersille.
Iranin ylin johtaja Ayatollah Ali Khamenei on syvästi huolissaan Israelin mahdollisesta soluttautumisesta maan korkeimpaan johtoon, kertovat iranilaislähteet uutistoimisto Reutersille.
Huoli nousi entisestään sen jälkeen, kun Israel onnistui ilmaiskulla tappamaan Iranin voimakkaasti tukeman Hizbollahin ylimmän johtajan Hassan Nasrallahin Libanonissa.
Reutersin tietojen mukaan Iran oli suositellut Nasrallahia pakenemaan Libanonista Iraniin vain muutama päivä ennen kuin tämä tapettiin.
Kun Iranin ensimmäinen viesti Nasrallahille ei tuottanut Teheranin toivomaa tulosta, lähetti maa asialle vallankumouskaartin prikaatinkenraali Abbas Nilforoushanin.
Iran uskoi, että Israel on soluttautunut Hizbollahiin ja Israel aikoi tappaa äärijärjestön pitkäaikaisen johtajan Nasrallahin.
Hätä alkoi hakulaiteiskusta
Iran oli oikeassa. Israelin ilmaisku surmasi sekä Nasrallahin että Nilforoushanin 27. syyskuuta.
Iran esitti huolensa Hizbollahille heti sen jälkeen, kun tuhannet järjestön hakulaitteet räjähtivät yhtäaikaisesti 17. syyskuussa.
Libanonin mukaan hakulaiteiskussa kuoli 37 ja haavoittui 2 931 ihmistä. Hizbollah on vahvistanut iskun kohdistuneen sen jäseniin. Seuraavana päivänä räjähti Hizbollahin käyttämiä radiopuhelimia.
Reutersin tietojen mukaan Nasrallah ei nähnyt tarpeelliseksi paeta Iraniin. Hän luotti sekä Hizbollahin turvajärjestelyihin että lähipiiriinsä.
Epäilykset äärijärjestössä olivat kuitenkin heränneet. Hizbollah kuulusteli satoja jäseniään viestintävälineiskujen jälkeen, Reuters kirjoittaa.
Hizbollahin sisäistä selvitystä johti Sheikh Nabil Kaouk. Tutkinta eteni lähteen mukaan rivakasti, kunnes Israel tappoi Kaoukin vain päivä Nasrallahin salamurhan jälkeen.
Israel on tappanut myös muita tutkimuksessa mukana olleita henkilöitä, Reuters kirjoittaa.
Nasrallahin ja useiden muiden Hizbollah-johtajien kuolemien jälkeen tarvitaan "syvempi ja kattavampi tutkinta" sekä puhdistus, lähde sanoi.
Iranin ylin johtaja vaarassa?
Reutersin mukaan Iran pelkää nyt ylimmän johtajansa olevan vaarassa.
Sekä Iran että Hizbollah kärsivät luottamuspulasta, joka on sekä sisäistä että osapuolten välistä. Iran on Hizbollahin merkittävin tukija.
Israelin todennäköisenä pidetty soluttautuminen Hizbollahiin on hidastanut myös uuden johtajan valintaa. Jos johtaja nimetään, pelätään hänen olevan välittömässä vaarassa.
– Kaiken kasassa pitänyt luottamus on kadonnut, iranilaisviranomainen sanoi Reutersille.
Iranin ylin johtaja ei enää "luota kehenkään", toinen lähde muotoili.
Iran tutkii nyt perusteellisesti Israelin mahdollista soluttautumista maan korkeimpaan johtoon.
Syynäykseen ovat joutuneet sekä vallankumouskaarti että turvallisuusviranomaiset, iranilaisviranomainen sanoi Reutersille.
Erityisen tarkkailun alla ovat sellaiset henkilöt, jotka matkustavat ulkomaille tai joilla on Iranin ulkopuolella asuvia sukulaisia.
Iranissa on tehty pidätyksiä epäilyksiin liittyen, lähde kertoi Reutersille.
Reutersin lähteen mukaan epäilyksen kohteena on erityisesti yksi henkilö, joka aiemmin tiedusteli, missä ja kuinka pitkään Hizbollahin ylin johtaja Nasrallah vietti aikaansa.
"Aseellinen konflikti"
Epäilyt Israelin tiedustelupalvelu Mossadin soluttautumisesta Iranin ja Hizbollahin johtoon heräsivät jo heinäkuussa, kun Hizbollahin komentaja Fuad Shukr kuoli Israelin Libanonin pääkaupunki Beirutiin tekemässä ilmaiskussa. Mossad tyypillisesti järjestää Israelin tekemät salamurhat.
Pian tuon jälkeen Hamasin poliittinen johtaja Ismail Haniyeh tapettiin Iranin pääkaupungissa Teheranissa.
Iranin ja Israelin välit kiristyivät entisestään kuluvalla viikolla, kun Iran hyökkäsi liki 200 ballistisella ohjuksella Israeliin. Israel on vannonut kostavansa ilmaiskun. Helsingin yliopisto Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusolan mukaan maiden välillä on nyt "aseellinen konflikti".
Lisää Iranin ilmaiskusta Israeliin voi lukea alla olevista linkeistä.
Lue myös: ISW: Iranin tähtäimessä Israelin sotilasmahdin ydin – videot paljastavat, minne ohjukset osuivat
Jarmo Lindberg: Näin Iranin hyökkäys Israeliin eroaa aiemmasta – saattaa vaikuttaa myös Venäjään
Israel uhkaa kostaa Iranin ohjushyökkäyksen – nämä ovat todennäköisimmät kohteet
Iran hyökännyt noin 180 ohjuksella Israeliin, joka väittää torjuneensa niistä suuren osan
3:18