Kahdeksan tapaa, joilla ikääntymistä voi hidastaa jopa kuudella vuodella

7:57img
KATSO MYÖS: Sydänsairaudet tappavat suomalaisia, mutta milloin pumpun toiminnasta pitää huolestua?
Julkaistu 11.11.2023 12:02

Maria Aarnio

maria.aarnio@mtv.fi

Kahdeksan kohdan "sydänterveyslistan" noudattaminen voisi nuorentaa ihmistä sisäisesti, kertoo analyysi.

Amerikkalaisen sydänjärjestön American Heart Associationin selvityksen mukaan sydänterveyteen tähtäävät tavat voivat nuorentaa. Selvityksessä kävi ilmi, että kahdeksan kohdan "sydänterveyslistan" noudattaminen "nuorensi" ihmistä, kertoo The Guardian.

Lue myös: Tutkijat vertasivat eri treenimuotoja: Kaksi liikettä erityisen hyödyllisiä, jos kärsit korkeasta verenpaineesta

Tuloksia esiteltiin sydänjärjestön omassa terveyskonferenssissa. Tutkimuksessa käytettiin apuna sydänjärjestön kahdeksan kohdan listaa, joiden tarkoituksena on parantaa terveyttä ja elää pitkään. 

6 500 aikuista analysoineessa selvityksessä löytyi yhteys sydänterveyden ja hitaamman biologisen ikääntymisen väliltä. 

Tutkitut tiedot oli kerätty kansallisessa terveys- ja ravintokyselyssä 2015–2018. Koehenkilöt olivat keskimäärin 47-vuotiaita. Heidän aineenvaihduntaansa, elintoimintojaan ja tulehdustasojaan mitattiin biologisen iän selvittämiseksi. 

Lue myös: Kanadalaistutkimus: Nämä ovat alkoholin käytön todelliset "turvarajat" – tutkijat kritisoivat aiempia havaintoja

Kun sydänterveys paranee, biologinen ikä laskee

– Havaitsimme, että parempi sydänterveys liittyi hidastuneeseen biologiseen ikääntymiseen, kuvailee tutkimusta tehnyt Nour Makarem.  

Makaremin mukaan näyttäisikin siltä, että kun sydänterveys paranee, biologinen ikä laskee. Tulosta mitattaessa otettiin huomioon sosiaaliset, taloudelliset ja demografiset tekijät.

Tutkijoiden mukaan hyvin sydänterveet henkilöt, jotka seurasivat kahdeksan kohdan listaa hyvin, olivat biologiselta iältään noin kuusi vuotta kronologista ikäänsä nuorempia. Sydämeltään ja verisuoniltaan hyvin terveiden koehenkilöiden oikea keski-ikä oli 41, mutta heidän keskimääräinen biologinen ikänsä oli 36.

Jos sydänterveys taas oli huonolla tolalla, koehenkilöiden aito keski-ikä oli 53, mutta biologinen keski-ikä oli 57.

Tällainen on kahdeksan kohdan terveyslista

  1. Syö paremmin [=terveellisemmin]

  2. Ole aktiivisempi [=liiku]

  3. Älä tupakoi

  4. Nuku terveesti [=7–9 tuntia yössä]

  5. Hallitse painoa

  6. Kontrolloi kolesterolia

  7. Hallitse verensokereita

  8. Hallitse verenpainetta

– Kaikki haluavat elää pidempään, ja mikä tärkeämpää, elää pidempään terveempänä, jotta elämästä voisi todella nauttia ja sen laatu olisi mahdollisimman hyvä mahdollisimman pitkään, kuvailee kahdeksan kohdan terveyslistaakin kokoamassa ollut Donald Lloyd-Jones.

Tutkimuksessa oli rajoitteensa. Sydän- ja verisuonitietoja esimerkiksi mitattiin vain kerran. Minkäänlaisia mahdollisia muutoksia terveydessä ei siis kyetty mittaamaan, eikä muutosten vaikutuksia lopputulokseen tiedetä.

Lue myös: Tutkimus: Elinikää lisää jopa 24 vuotta – nämä tavat kannattaa omaksua mahdollisimman pian

Lue myös: Ostaisitko sipsipussin, jonka kyljessä lukee "saattaa aiheuttaa riippuvuutta"? Tutkijoiden mukaan osa ruoista pitäisi tunnistaa addiktoiviksi

Katso myös: Diabeteksen hyvä hoito voi säästää äkkikuolemaan johtavalta infarktilta

8:34img

Diabetes tunnetaan kansan suussa sokeritautina. Se myös nostaa riskiä sydän- ja verisuonitaudeille.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Lähteet: The Guardian, American Heart Association

Tuoreimmat aiheesta

Sydänterveys