Suuteippien on väitetty auttavan monenkirjaviin ongelmiin, mutta mitä niistä sanoo suomalainen unilääkäri?
Suuteippien väitetään vähentävän kuorsaamista, pahanhajuista hengitystä, iensairauksia ja aivosumua sekä parantavan immuunijärjestelmän toimintaa. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan hyödy suuteipeistä ja joillekin ne voivat olla jopa hengenvaarallisia.
Tiktokissa on viime vuosina näkynyt runsaasti videoita, joissa suu teipataan yön ajaksi. Tarkoituksena on ensisijaisesti se, että ihminen hengittäisi suun sijaan nenän kautta nukkuessaan.
– Täysin varauksettomasti en suosittele suun teippaamista, aloittaa Terveystalon Fokus Unen erikoisyksikön johtaja ja yleislääkäri Eevert Partinen MTV Uutisille.
Partinen muistuttaa, että lähtökohtaisesti nenän kautta hengittäminen yön aikana on fysiologinen ja luonnollinen tapa ihmiselle.
– Usein sille on jokin syy, miksi ihminen alkaa hengittämään enemmän suun kautta, hän kertoo.
Partinen näkee enemmän riskejä kuin hyötyjä siinä, että ihminen keinotekoisesti estäisi hengitystä suun kautta teipeillä.
Lue myös: Mittaatko unta älykellolla? Varo sudenkuoppaa
Nenähengittäminen
Ilman hengittäminen keuhkoihin nenän kautta on suuta parempi vaihtoehto monestakin syystä.
– Nenähengityksen myötä sisään hengitettävä ilma puhdistuu, lämpenee ja kostuu, Partinen luettelee.
Suu ei pysty samaan. Nenän kautta hengitetty kostea ilma pitää hengitystiet voideltuina ja suodatus pyydystää mahdollisesti haitalliset hiukkaset, jotta ne eivät päädy keuhkoihin.
– Nenähengitys suojelee keuhkojamme ja voi toimia myös pienenä immuniteetin ensilinjan taistelijana, Partinen kuvailee nenän alueen tehokkaita limakalvoja.
Suun kautta hengittäminen voi myös kuivattaa suuta, mikä voi lisätä riskiä pahanhajuiseen hengitykseen ja ientulehdukseen.
– Jos ja kun suu aukeaa runsaasti yöunen aikana, se vuoroin kostuu ja välillä kuivuu. Se voi tuottaa pahanhajuista hengitystä, Partinen selvittää.
Lue myös: Tärkeä unen vaihe tekee aivoille ihmeitä – "Kaikkein pienimmätkin eliöt tarvitsevat sitä"
Auttaako suuteippi kuorsaukseen?
Partinen muistuttaa, että ennen kuin suuta alkaa teippaamaan kuorsauksen takia, olisi syytä selvittää kuorsauksen juurisyy.
– Johtuuko se siitä, että ihmisellä on niin tukkoiset ylähengitystiet, tai nenän alue niin tukkoinen, että joutuu joka tapauksessa hengittämään suun kautta?
Ihmisen nukahtaessa nielun seudun lihakset rentoutuvat ja kielen sekä pehmeän suulaen kudokset painuvat taaksepäin. Samalla, kun nielun ja kurkun alueen lihakset nukkuessa rentoutuvat, myös leuka painuu taaksepäin. Leuan taaksepäin painuminen aiheuttaa kuorsaamista.
– Kuorsaus johtuu siitä, että nielun alueen limakalvot ja muut alkavat resonoimaan hengityksen tahdissa, Partinen kertoo.
Suun teippaaminen voi kuorsausta helpottaa, mutta Partisen mukaan sitä voi joillain esiintyä myös, vaikka suu olisikin kiinni. Kuorsausääntä voi tällöin tulla nenähengityksenkin kautta.
– Jos ajatellaan sitä, että miten suun teippaus voi tähän vaikuttaa, niin toki se voi kuorsausta ja kuorsausääntä tietyissä tapauksissa vähentää, Partinen arvioi.
Lue myös: Missä asennossa nukut? Asiantuntija paljastaa, mitä vääränlaisesta asennosta voi seurata
Mitä yön aikana tapahtuu?
Partinen kannustaa aina keskustella lääketieteen ammattilaisen kanssa, mistä kuorsaus voi johtua.
On äärimmäisen tärkeää selvittää, onko kuorsauksen yhteydessä erilaisia hengitystapahtumia, kuten hengityskatkoksia tai ilmavirran vaimentumaa.
Duodecim kertoo, että uniapnea tarkoittaa unenaikaisia hengityskatkoja, jolloin sisään- ja uloshengitys estyy nukkuessa hetkeksi ylähengitysteiden ahtauden vuoksi.
– Jos puhutaan uniapneaan viittaavista oireista, niin silloin tulisi pohtia sen uniapnean hoitamista itsessään. Kun uniapnea hoidetaan, niin samalla hoidamme myös kuorsausta, Partinen summaa.
Lue myös: Leukasi voi kertoa korkeammasta riskistä sairastua tähän kansantautiin
Kenelle ei suuteippiä
Suuteipistä saattaa olla jotain hyötyä, jos uniapneaa hoidetaan jo ja on tiedossa, että ihminen hengittää öisin runsaasti suun kautta esimerkiksi CPAP- tai APAP‑laitteella, joka tuo ylipaineella sisään hengitettyä ilmavirtaa.
Tilanne on päinvastainen, jos kyseessä on henkilö, jonka uniapneaa ei hoideta.
– Se voi olla jopa hengenvaarallista, Partinen varoittaa.
Joskus ihminen saattaa kompensoivana keinona hengittää suun kautta, jos esimerkiksi nenän alue on niin tukossa, ettei ilmavirta kulje sitä kautta. Silloin on luonnollista, että ihminen pyrkii hengittämään suun kautta.
– Voi olla hyvinkin vaarallista teipata suu, jos esiintyy nenäntukkosuutta tai uniapneaa, Partinen kertoo.
Hän ei suosittele suun teippaamista myöskään, mikäli ihmisellä on mitään keuhkosairauksia, sydän- ja verisuonisairauksia tai rytmihäiriöitä.
– Jos yhtäkkiä ihminen ei saakaan riittävästi ilmaa hengitettyä, niin hapen osapaine verenkierrossa laskee ja voi tapahtua hyvinkin pysyviä ja vaarallisia tapahtumia, Partinen varoittaa.
Myöskään herkkäihoisille, atopiasta tai muista ihosairauksista kärsiville Partinen ei suosittele suuteippiä mahdollisten allergisten ihoreaktioiden takia.
Näin uniapneaa voidaan hoitaa. Juttu jatkuu videon alla.
9:02Moni kärsii tietämättään uniapneasta. Huomenta Suomessa keskusteltiin sen oireista ja hoitokeinoista.
Lue myös: Näillä vinkeillä saat helpotusta uniapneaan
Suuteippi ja aivosumu
Pääsääntöisesti suuteippiä käyttävät ovat perusterveitä ihmisiä, jotka haluavat parantaa omaa unenlaatuaan.
Moni väittääkin nukkuvansa paremmin suuteipin ansiosta. Laadukkaiden unien jälkeen päivää ei kuormita väsyttävä aivosumu.
– Tiedämme, että saamme unen laatua parannettua, kun nukumme paremmin ja yhtenäisemmin koko yön. Tällöin olemme myös virkeämpiä. Se voi osaltaan vaikuttaa siihen, että on vähemmän aivosumua, Partinen arvioi.
Hän ei kuitenkaan suorilta vedä syytä ja yhteyttä ja sano, että suuteippi vähentäisi aivosumua.
Lue myös: Nukutko tässä asennossa? Saattaa kieliä kehoa kuormittavasta tilasta
Oikeaoppinen teippaaminen
Partinen muistuttaa eräästä tärkeästä seikasta, joka kannattaa ottaa huomioon suuteippejä valitessa.
– Pitäisin huolta siitä, että en teippaisi suuta kokonaan kiinni missään tilanteessa, hän kertoo.
Osaan suuteipeistä on jätetty keskelle pieni rako, joka suojelee tilanteissa, jos ihminen ei yllättäen pystyisikään hengittämään nenän kautta yön aikana.
Teipin pieni rako mahdollistaa tällöin myös suun kautta tulevan ilmavirran kulun.
Partinen nostaa esimerkin tilanteesta, jossa hän itse voisi käyttää suuteippiä nukkuessaan.
– Jos olisin vaikka lentokoneessa. Siellä suu usein aukeaa jatkuvasti, kun yrittää nukkua istuma-asennossa. Gravitaation seurauksena alaleuka painuu alaspäin ja suu aukeaa, hän kuvailee.
Lentokoneen matkustamon sisäilma on myös suhteellisen kuivaa. Kuiva suun kautta sisään hengitetty ilma kuivattaa suuta entisestään.
– Sen tyylisessä tilanteessa voisin harkita, hän summaa.
Kotiolosuhteissa Partinen kannustaa mieluummin nukkumaan kylkiasennossa. Tällöin ihmisen suu pysyy pääsääntöisesti kiinni toisin kuin vaikka selin nukkuessa.
Lue myös: Kaikilla kuorsaajilla ei ole uniapneaa – tästä tunnistat huolestuttavan kuorsauksen
Kauneusunista virtaa
Tiktokissa moni käyttäjä väittää, että suun teippaus voi vaikuttaa positiivisesti ihmisen ulkonäköön. Suu kiinni nukkuminen voisi jopa pitkässä juoksussa vaikuttaa kasvojen muotoon tai luiden rakenteeseen.
– Se on ihan humpuukia, Partinen tyrmää.
Sen sijaan se, mihin ihminen pystyy vaikuttamaan ovat kunnolliset kauneusunet.
– Jos olemme nukkuneet hyvin ja heräämme virkeinä, niin tiedämme, että näytämme silloin paremmilta, hän muistuttaa.
Partinen kannustaakin kiinnittämään huomiota siihen, että saa riittävästi hyvänlaatuista unta öisin, jos unen ulkonäköä parantavat seikat kiinnostavat.