Joulun jälkeen monelle koittaa totuuden hetki, sanoo ensi- ja turvakotien liiton kehittämispäällikkö. "Tilanne ei parantunut, tämä oli ihan hirveää, ja meillä on ongelma".
Turvakotiin hakeutuminen lähisuhdeväkivallan tai sen uhan vuoksi on yleistynyt vuosi vuodelta, mutta joulunpyhinä turvakodeissa on yleensä tavallista vähemmän asiakkaita. On hyvin tyypillistä, että joulu sinnitellään kotona ja turvakotiin hakeudutaan vasta joulun tai viimeistään uudenvuoden jälkeen, kertoo Ensi- ja turvakotien liiton kehittämispäällikkö Tiina Muukkonen.
– Monella on ajatus, että jospa tämä joulu onnistuisi kuitenkin ja saisimme tästä hyvän juhlan. Mutta kun juhla loppuu, koittaa myös johtopäätöksen aika: tilanne ei parantunut, tämä oli ihan hirveää ja meillä todellakin on ongelma. Toive tilanteen korjaantumisesta on hyvin vahva, ja avun hakemista siirretään erityisten päivien yli varsinkin lasten takia. On tosi iso juttu lähteä lasten kanssa turvakotiin jouluksi.
Muukkosen mukaan erilaiset elämän kriisitilanteet lisäävät väkivallan riskiä – erityisesti juhlapyhinä runsaan alkoholinkäytön ja suurten odotusten takia. Tästä syystä lähestyvästä joulusta saattaa tulla monelle erityisen vaarallinen.
Muukkonen huomauttaa, että suomalaisten taloudelliset haasteet ovat lisääntyneet, ja taloudellisen tilanteen heikkeneminen on usein yksi elämänkriisi muiden joukossa.
10:08
Lue myös: Yli tuhat apua tarvitsevaa käännytetty turvakodeista, paljastaa MTV:n selvitys
"Jossakin turvakodissa aina tilaa"
Viime vuonna Ensi- ja turvakotien liiton ja sen jäsenyhdistysten ylläpitämissä 19 turvakodissa oli jouluaattona, joulupäivänä ja tapaninpäivänä kaikkiaan 91 lasta ja 117 aikuista. Aikuisista suurin osa oli naisia.
Tilan puutteen vuoksi yhdestä turvakodista toiseen ohjattiin viime jouluna kaikkiaan viisi ihmistä.
– Minusta tämä on hyvä viesti: ei tarvitse miettiä sitä, kannattaako turvakotiin lähteä tai entä jos sinne ei kuitenkaan mahdu. Kyllä mahtuu! vakuuttaa Muukkonen.
Lue myös: Lohduton viesti: Turvakodit täynnä, päättäjät vähättelevät naisiin kohdistuvaa väkivaltaa – "Veivaaminen lopetettava nyt"
Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) turvakotipalvelujen kehittämispäällikkö Suvi Nipuli kertoo, että Suomen turvakodeissa on vuoden jokaisena päivänä vapaita paikkoja – ja erityisen hyvin jouluna, jolloin turvakoteihin hakeutuminen on ylipäätään tavanomaista vähäisempää.
Nipuli huomauttaa, että asiakas toki itse päättää, onko hän valmis siirtymään omalta alueelta toisen alueen turvakotiin. Kiireisimpinä aikoina etäisyydet voivat olla pitkiä.
– THL:n näkemys onkin, että turvakotipalvelua tulisi edelleen vahvistaa alueilla, joilta ne puuttuvat kokonaan sekä alueilla, joilla palvelua ei ole tarpeeseen ja asukasmäärään suhteutettuna riittävästi saatavilla.
Esimerkiksi Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella turvakoteja ei ole ollenkaan. Varsinais-Suomessa puolestaan on vain yksi turvakoti, eikä sen perhepaikkojen määrä ole alueen kokoon nähden riittävä, vaan turvakoti on usein täynnä.
Sama tilanne on Keski-Suomessa. Alueella oli aikaisemmin kaksi turvakotia, mutta tällä hetkellä vain yksi, eikä siellä ole riittävästi paikkoja.
2:23
Lue myös: Turvakotien turva ei riitä kaikille – ja vain kolmannes ottaa kaukaisen paikan vastaan
Joulunviettoon sukulaisten luo
Osa turvakotiin ennen joulua hakeutuneista lähtee joulunviettoon muualle, useimmiten sukulaisten tai muiden tuttavien luo. Joskus jouluksi lähdetään kuitenkin myös kotiin – mahdollisesti sen ihmisen luo, jota on alun perin turvakotiin paettu, kertoo Vantaan turvakoti ry:n toiminnanjohtaja Kristiina Väänänen.
– Moni haluaa viettää joulun muualla kuin turvakodissa. Varsinkin lapsille halutaan järjestää mahdollisimman normaalit olosuhteet – eli sellainen joulu, jollaista on vietetty aiemminkin.
Väänäsen mukaan tavallista on myös se, että turvakodista joulunviettoon lähteneet palaavat turvakotiin heti joulun jälkeen.
Lue myös: Apua tarvinnut Mikko käännytettiin turvakodista Turussa – "Pelkäsin henkeni edestä"
"Kukaan ei sitä ansaitse" – näin lähisuhdeväkivallan uhri Mia pääsi tilanteesta
Lapsi voi nauttia turvakodin joulusta
Turvakodeissa on yleensä aina jouluisin paikalla myös lapsia, ja joulusta pyritään luomaan turvakodissakin mahdollisimman normaali ja perinteinen juhla, kertoo Väänänen.
– Koristellaan joulukuusi, valmistetaan ja syödään jouluateriat, käydään joulusaunassa, kuunnellaan joulumusiikkia, lapsille – ja mahdollisuuksien mukaan myös aikuisille – annetaan lahjoja ja joulupukkikin saattaa käydä. Varsinkin aattona vietetään paljon aikaa yhdessä ja lauletaan ja leikitään, Väänänen kuvailee.
Vaikka turvakotiin hakeutuminen on perheelle aina kriisi, Väänäsen mukaan lapset tyypillisesti sopeutuvat tilanteeseen hyvin ja jatkavat tavanomaisia leikkejään ja touhujaan. Myös joulunviettoon heittäydytään usein innolla ja odottavaisin mielin.
– Toki voi olla surua ja huolta ilmassa, mutta joulun kaltaisessa poikkeustilanteessa lapset yleensä pystyvät kyllä pistämään pahat asiat taustalle ja nauttimaan hetkestä ja joulun riemusta.
Lue myös: Turvakodit täynnä ja poliisi lakkauttaa niille tärkeän yksikön – rikosprofessori kritisoi: "Kyse ei vain siitä, paljonko maksaa"
Heli Siltala tietää, miksi rakas lyö – nämä sanat psykologi lausuu väkivaltaisille puolisoille
Näin haet apua
Mikäli koet suhteessasi väkivaltaa, voit hakea apua turvakodista. Kaikki sukupuoleen ja ikään katsomatta voivat mennä turvakotiin.
Turvakodit ovat auki ympäri vuorokauden ja kotikunnasta riippumatta voit hakeutua mihin tahansa turvakotiin. Listauksen turvakodeista löydät täältä.
Turvakotiin voi soittaa etukäteen tai saapua suoraan ovelle.
Jos olet akuutissa hädässä, soita hätänumeroon 112.
2:22