Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Grillattua lihaa ja chimichurrikastiketta

Julkaistu 18.02.2013 00:00

Chimichurri on erittäin suosittu kastike Argentiinassa. Sitä käytetään sekä kastikkeena että marinadina kaiken grillattavan tai paistettavan lihan kanssa.

4 annosta

  • 4 viipaletta grillattavan lampaan-, naudan. tai sianlihaa
  • 1 1/4 dl oliiviöljyä
  • ½ dl punaviinietikkaa
  • 1 1/4 dl hienonnettua sipulia
  • 1 hienonnettu valkosipulinkynsi
  • ½ dl hienonnettua persiljaa
  • 1 tl kuivattua oreganoa
  • 1/4 tl cayennenpippuria
  • 1½ tl suolaa
  • 1 tl vastajauhettua mustapippuria

Valmistusohje

1. Sekoita öljy ja viinietikka, lisää muut ainekset ja anna kastikkeen seistä vähintään kolme tuntia huoneenlämmössä, jotta kaikki maut pääsevät esille.

2. Laita liha kulhoon tai paksuun muovipussiin, kaada päälle 2 dl kastiketta ja sekoita. Anna lihan marinoitua vähintään kolme tuntia huoneenlämmössä ennen grillaamista.

3. Grillaa lihaa 2-4 minuuttia kummaltakin puolelta. Sivele marinadilla pari kertaa grillauksen aikana. Tarjoile loppu kastike grillatun lihan lisukkeena.

Tuoreimmat aiheesta

Grilli ja BBQ -kastike