1. Kuumenna uuni 275 asteeseen. Hienonna mantelimassa. Lisää munanvalkuaiset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Piirrä leivinpaperille kaksi ympyrää kakkuvuoan avulla. Jaa taikina kahteen osaan ja levitä ne kumpikin omaan ympyräänsä. Paista 7-8 minuuttia, kunnes pohjat ovat pinnalta tummia mutta sisältä pehmeitä.
2. Mittaa suklaa, voi ja hunaja kulhoon ja sulata vesihauteessa erittäin matalassa lämpötilassa (enintään 36 astetta). Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä hieman. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja vatkaa keltuaisia, kunnes seos hieman vaalenee. Sekoita suklaamassa keltuaisvaahtoon ja kääntele varovasti joukkoon valkuaisvaahto. Vuoraa kakkuvuoka tuorekelmulla. Pane vuoan pohjalle toinen mantelipohja, leikkaa tarvittaessa reunoja. Kaada päälle suklaamassa ja peitä toisella mantelipohjalla. Peitä vuoka tuorekelmulla ja anna olla jääkaapissa vähintään 3 tuntia, mieluiten yön yli.
3. Ota kakku jääkaapista juuri ennen tarjoilua. Kumoa ja leikkaa annospaloiksi heti, sillä huoneenlämpöisen kakun leikkaaminen on vaikeaa. Koristele mantelilastuilla.