1. Kuori valkosipulinkynnet. Tee lihaan neljä viiltoa ja upota kuhunkin yksi valkosipulinkynsi. Purista loput valkosipulit paistin päälle ja hiero yhdessä valkopippurin kanssa lihan pintaan. Aseta lihaa muovipussiin. Sivele runsaalla soijalla ja sulje sitten pussi huolellisesti. Anna marinoitua jääkaapissa noin vuorokauden ajan. Kääntele marinoitumisen aikana muutaman kerran. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Aseta kylkipaisti uunipellille. Paista uunin keskiosassa 1-1½ tunnin ajan. Paistin tulee olla niin kypsää, että luut irtoavat helposti lihasta.
2. Barbecuekastike: Sekoita tomaattimurskasta, suolasta, pippurista, rakuunasta, kirvelistä, salviasta, rosmariinista, meksikolaisesta maustesekoituksesta, valkosipulista, sambal oelekista, siirapista ja sherrystä barbecuekastike. Kiehauta, maista ja mausta.
3. Lämmitä hunaja ja sekoita siihen sinappijauhe. Kuullota seoksella paistin pinta. Grillaa muutaman minuutin.