Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Thai-maustettu kanapata

Julkaistu 18.02.2013 00:00

Tämä pata on hyvä valmistaa jo edellisenä päivänä ja antaa sen maustua yön yli. Jasmiiniriisi on sopiva lisuke.

6 annosta

  • 1½ kg kananpojan tai broilerinfileitä
  • öljyä ruskistamiseen
  • 1 sitruunaruoho
  • 4 tomaattia
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 2 sipulia
  • 1 rkl hienonnettua tuoretta inkivääriä
  • 2 chiliä
  • 4 rkl sokeria
  • 1 rkl punaista currytahnaa
  • 1 tölkki kookosmaitoa
  • 4 rkl tomaattipyreetä
  • 5 dl vettä
  • suolaa ja rouhittua valkopippuria

Tarjoiluun

  • keitettyä jasmiiniriisiä
  • ruokajogurttia

Valmistusohje

1. Leikkaa sitruunaruoho palasiksi. Hienonna tomaatit. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet, sipuli ja inkivääri. Puolita chili pituussuunnassa, ota siemenet pois ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi.

2. Leikkaa kanafileet noin 2 sentin viipaleiksi poikittain. Ruskista ne öljyssä ja nosta pataan. Ruskista myös sipuli ja valkosipuli ja lisää sitten pataan. Lisää sitruunaruoho, tomaatit, inkivääri ja chili. Sekoita joukkoon sokeri, currytahna, kookosmaito ja tomaattipyree. Kaada sekaan vesi. Mausta suolalla ja pippurilla.

3. Kiehauta, anna sitten padan hautua alhaisella lämmöllä 10 minuutin ajan. Tarjoile ruokajogurtin ja jasmiiniriisin kera.

Tuoreimmat aiheesta

Kanapata