Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Vanhanajan silakkaa ruukussa

Julkaistu 18.02.2013 00:00

Tämä on todellinen klassikko, joka esiintyy monissa vanhoissa keittokirjoissa. Entisaikaan silakkaruukkuun tehtiin taikinalukko ruisjauhosta ja vedestä, joka sulki ruukun todella tiiviisti. Nykyään tyydymme kiertämään kierrekannen kiinni tai tiivistämään ruukun foliolla. Paras lisäke tämän ruoan kanssa ovat juurikeitetyt uudet perunat.

Neljälle

  • 1 kg perattuja silakoita
  • 2 nippua tilliä
  • 1 rkl suolaa
  • 1 rkl kokonaisia maustepippureita
  • 1 ½ dl valkoviinietikkaa
  • 1 ½ dl vettä

Lisäksi

  • posliiniruukku, jossa on kansi

Valmistusohje

1. Hienonna tilli. Murskaa pippureita hieman. Sekoita tillisilppu, pippurirouhe ja suola. Sekoita keskenään vesi ja viinietikka.

2. Lado ruukkuun vuorotellen silakkaa ja tilliseosta. Lopeta tillikerroksella. Kaada päälle viinietikkaseos. Laita ruukun kansi kiinni tai tee tiiviisti sulkeutuva kansi alumiinifoliosta.

3. Pane ruukku kattilaan, jossa on sen verran vettä, että se ylettyy ruukun puoliväliin. Laita ruukku kattilassa liedelle, hauduta miedolla lämmöllä 1,5 tuntia. Ota kansi pois ja anna ruukun jäähtyä ennen kuin laitat sen jääkaappiin. Tarjoile silakat kylminä.

Tuoreimmat aiheesta

Maustesilakka