Ferrarin Felipe Massa ajoi paalupaikalta voittoon formula ykkösten Turkin GP:ssä sunnuntaina. Ferrarin suomalaiskuljettaja Kimi Räikkönen sijoittui toiseksi.
Massa ajoi maaliin 2,2 sekuntia ennen Räikköstä. Räikkönen nousi aivan Massan kantaan ennen toisia varikkokäyntejä, muttei päässyt yrittämään ohitusta. Massa teki toisen varikkokäyntinsä yhden kierroksen Räikköstä myöhemmin ja pystyi pitämään suomalaisen takanaan. Räikkönen ei enää loppukierroksilla hiillostanut tallikaveriaan, vaan tyytyi varmistamaan Ferrarin kaksoisvoiton.
- Ohittaminen on vaikeaa formula ykkösissä tällä hetkellä. Yritin ahdistella Felipeä, enkä olisi voinut tehdä mitään paremmin, Räikkönen sanoi.
- Olen tyytyväinen siihen, miten auto toimi läpi koko kilpailun. On hienoa, että Ferrari otti taas vaihteeksi kaksoisvoiton, Räikkönen kertoi.
Räikkönen ajoi toiseksi viimeisellä kierroksella kisan nopeimman kierrosajan. Hän selitti halunneensa testata Ferrarin nopeutta.
- Ajoin nopeimman kierroksen, koska siinä vaiheessa ei ollut oikein mitään muutakaan tekemistä. Ei se mikään mielenilmaus ollut, jos joku sitä ajatteli. Halusin vain nähdä, kuinka nopea automme siinä vaiheessa oli.
Paalupaikalta lähtenyt Massa uusi voittonsa Istanbulin radalla viime vuodelta. Myös viime vuonna hän lähti kisaan paalupaikalta.
Kolmanneksi sijoittunut McLarenin Fernando Alonso hävisi Massalle 26,1 sekuntia. Alonson kisa sai huonon alun, kun hän putosi startissa neljänneltä sijalta kuudenneksi kahden BMW-auton mentyä edelle.
Räikkönen otti kolmannesta ruudusta loistavan lähdön nousten jo lähtökiihdytyksessä toisessa ruudussa olleen McLarenin Lewis Hamiltonin edelle. Pitkään kolmannella sijalla ajanut Hamilton kärsi rengasrikon 42. kierroksen jälkeen. Vaikka oikeasta eturenkaasta roikkui iso riekale, selviytyi Hamilton takaisin varikolle, jossa sai alleen uudet renkaat. Hamilton putosi rengasrikon myötä viidenneksi.
McLaren-kuljettajat käyttivät suurimman osan kisasta kovempaa rengasseosta, kun taas Ferrari-kuskit käyttivät enemmän pehmeämpää rengasseosta. Kaikki kärkiautot käyttivät kahden varikkokäynnin taktiikkaa.
Hamilton säilytti johtonsa MM-sarjassa. Alonso on toisena 5 pistettä Hamiltonia perässä. Massa nousi voitollaan Räikkösen edelle kolmannelle sijalle 15 pisteen päähän kärjestä. Neljäntenä MM-sarjassa oleva Räikkönen on jäänyt kärjestä 16 pistettä.
Renault'n Heikki Kovalainen ajoi seitsemännestä lähtöruudusta vahvan kisan sijoittuen kuudenneksi. Williamsin Nico Rosberg paransi niin ikään lähtösijaansa yhdellä pykälällä ajaen ruutulipulle seitsemäntenä. Kovalainen jätti ensimmäisen varikkokäyntinsä hieman muita kärkiautoja myöhäisemmäksi ja sai ajaa jopa yhden kierroksen verran kilpailun kärkipaikalla ennen omaa varikkokäyntiään. Kovalainen nousi ensimmäisten varikkokäyntien yhteydessä Robert Kubican edelle kuudenneksi. Rosberg teki Kubicalle saman tempun toisten varikkokäyntien yhteydessä. Kubica oli kisassa kahdeksas.
Kovalainen ajoi lopussa kovasti takaa Hamiltonia, jonka auton etusiipi oli vahingoittunut rengasrikon myötä. Hamilton säilytti kuitenkin viidennen sijansa sekunnin erolla Kovalaiseen.
Kilpailun ainoa varsinainen keskeyttäjä oli Mark Webber, jonka Red Bull -autossa oli hydrauliikkavika. Myös Adrian Sutilin Spyker jäi lopussa radan varteen, mutta hän sai silti loppusijoituksekseen 21. sijan. Lähdössä nähtiin yksi kolari, kun Giancarlo Fisichella osui Jarno Trullin Toyota-auton perään, mikä aiheutti Trullin pyörähtämisen.
Turkin GP:n lopputulokset: 1. Felipe Massa Ferrari 1.26.42,161 2 varikkokäyntiä 2. Kimi Räikkönen Ferrari + 2,275 2 3. Fernando Alonso McLaren + 26,181 2 4. Nick Heidfeld BMW + 39,674 2 5. Lewis Hamilton McLaren + 45,085 2 6. Heikki Kovalainen Renault + 46,169 2 7. Nico Rosberg Williams + 55,778 2 8. Robert Kubica BMW + 56,707 2 9. Giancarlo Fisichella Renault + 59,491 2 10. David Coulthard Red Bull + 1.11,009 2 11. Alex Wurz Williams + 1.19,628 2 12. Ralf Schumacher Toyota - 1 kierros 1 13. Jenson Button Honda - 1 kierros 2 14. Anthony Davidson Super Aguri - 1 kierros 2 15. Vitantonio Liuzzi Toro Rosso - 1 kierros 2 16. Jarno Trulli Toyota - 1 kierros 2 17. Rubens Barrichello Honda - 1 kierros 2 18. Takuma Sato Super Aguri - 1 kierros 1 19. Sebastian Vettel Toro Rosso - 1 kierros 2 20. Sakon Yamamoto Spyker - 2 kierrosta 2 21. Adrian Sutil Spyker keskeytti 2 Keskeyttänyt: Mark Webber Red Bull 9 kierrosta Kilpailun nopein kierros: Kimi Räikkönen 1.27,295 kierroksella 57. Voittaja Massan keskinopeus: 214,108 km/h.
Turkin GP:n nopeimmat kierrosajat: Kierroksella: Aika: 1. Kimi Räikkönen Ferrari 57 1.27,295 2. Felipe Massa Ferrari 18 1.27,922 3. Lewis Hamilton McLaren-Mercedes 17 1.27,963 4. Fernando Alonso McLaren-Mercedes 39 1.28,070 5. Nick Heidfeld BMW 39 1.28,319 6. Nico Rosberg Williams-Toyota 37 1.28,536 7. Heikki Kovalainen Renault 20 1.28,603 8. Alexander Wurz Williams-Toyota 55 1.28,737 9. Giancarlo Fisichella Renault 56 1.28,793 10. Jenson Button Honda 34 1.28,873 11. Robert Kubica BMW 11 1.28,918 12. Ralf Schumacher Toyota 55 1.28,924 13. David Coulthard Red Bull-Renault 54 1.29,068 14. Jarno Trulli Toyota 39 1.29,459 15. Rubens Barrichello Honda 35 1.29,513 16. Vitantonio Liuzzi STR-Ferrari 56 1.29,563 17. Anthony Davidson Super Aguri-Honda 38 1.29,658 18. Takuma Sato Super Aguri-Honda 56 1.29,916 19. Sebastian Vettel STR-Ferrari 39 1.29,983 20. Adrian Sutil Spyker-Ferrari 52 1.30,617 21. Mark Webber Red Bull-Renault 4 1.30,808 22. Sakon Yamamoto Spyker-Ferrari 21 1.30,951
Kuljettajien MM-pisteet (12/17 osakilpailun jälkeen): 1. Lewis Hamilton McLaren 84 2. Fernando Alonso McLaren 79 3. Felipe Massa Ferrari 69 4. Kimi Räikkönen Ferrari 68 5. Nick Heidfeld BMW 47 6. Robert Kubica BMW 29 7. Heikki Kovalainen Renault 19 8. Giancarlo Fisichella Renault 17 9. Alex Wurz Williams 13 10. Nico Rosberg Williams 9 11. Mark Webber Red Bull 8 12. David Coulthard Red Bull 8 13. Jarno Trulli Toyota 7 14. Ralf Schumacher Toyota 5 15. Takuma Sato Super Aguri 4 16. Jenson Button Honda 1 17. Sebastian Vettel BMW 1
Valmistajien MM-pisteet (12/17 osakilpailun jälkeen): 1. McLaren-Mercedes 148 2. Ferrari 137 3. BMW Sauber 77 4. Renault 36 5. Williams-Toyota 22 6. Red Bull-Renault 16 7. Toyota 12 8. Super Aguri-Honda 4 9. Honda 1
(MTV3-STT)
Uusimmat
-
21:43
Uusi koronavariantti leviää maailmalla
-
21:12
Jane's Addictionin keikka Bostonissa eskaloitui painiksi lavalla – loppukiertue peruttu
-
21:08
Yhdestä TTK-oppilaasta nähtiin aivan uusi puoli, joka sai Tanssiraadin hanat aukeamaan: "Itkin"
-
20:47
Asiantuntija Trumpin mahdollisesta salamurhayrityksestä: "Ehdottomasti tätä tullaan käyttämään kampanjoinnissa"
-
20:33
Maailman parhaaksi valittu jalkapallotähti jatkaa Barcelonassa
-
20:29
Erektio-ongelmia voi ehkäistä omilla toimilla – "Voi olla jopa ihmelääke"
-
20:27
Donald Trumpin salamurhayrityksestä epäilty kahleissa tuomarin eteen – syytteet julki
-
20:22
Helsingin Maunulassa poliisioperaatio – yksi sairaalaan
-
20:11
Awak Kuierille merkittävä kunnianosoitus
-
20:04
Ilkka Sasi erotetaan apulaispormestarin tehtävästä
-
20:00
Nordealla edelleen ongelmia verkko- ja mobiilipankissa
-
20:00
Ensitreffit alttarilla -parin hääyönä kipinöi: "Saatoimme tutkiskella toisiamme"
-
19:37
Sidney Crosby laittoi nimen paperiin – seurapomo puhkesi kiitokseen: "Tekee valtavan henkilökohtaisen uhrauksen"
-
19:31
SM-liigapakin sopimus purettu – "Olen saanut ymmärrystä tilanteessani"
-
19:28
Trump syyttää ampumisesta Bidenin ja Harrisin kielenkäyttöä
-
19:11
IS: Valkeakosken teinisurman tutkinta valmistui – mukana uusi rikosnimike
-
19:10
Törkytoimintaa HIFK-katsomossa – selvitys nyt käynnissä: "Ei edusta millään tavalla arvoja"
-
19:06
Lehtisaaren taposta tuomittu mies taas syytettynä – puolalaisjohtoinen rikollisryhmä levitti 1 600 kiloa amfetamiinia
-
19:03
Avioeron keskellä olevat Jennifer Lopez ja Ben Affleck kokoontuivat perhelounaalle – artisti pitää edelleen kihlasormustaan
-
19:01
Suomalaiseen tautiperintöön kuuluu tappaviakin sairauksia – miksi niitä aiheuttavia geenejä ei seulota ennaltaehkäisevästi?
-
Lataa lisää