Norjassa suuri kaasuvuoto – tuhansia evakuoitu

Poliisi kertoi hieman kello 11 jälkeen paikallista aikaa, että kaasuvuodon eteneminen on saatu pysäytettyä.

Kaasuvuodon seurauksena noin 3400 ihmistä on evakuoitu. Asiasta kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK.

NRK:n mukaan vuoto tapahtui Herøyan teollisuusalueella Porsgrunnin kunnassa Etelä-Norjassa.

Tehtaan työntekijät saivat ilmoituksen vuodosta noin kello 10 paikallista aikaa, jolloin heidät evakuoitiin.

Tehtaan toimitusjohtajan Sverre Gotaasin mukaan kyseessä on suurikokoinen vuoto, jonka vuoksi koko tehdasalue on suljettu.

Kello 11 jälkeen poliisi kertoi NRK:n mukaan, että vuoto on saatu hallintaan eikä se aiheuta enää vaaraa ympäröiville alueille.

Vuoto on rajattu tehtaan alueelle eikä alueella asuvat ole vaarassa.

Lue myös:

    Uusimmat