Perusterve ihminen kokee tyypillisesti verensokerin laskusta johtuvaa heikotusta syötyään päivän aikana liian vähän. Karkkiin turvautuminen huonon olon iskiessä voi johtaa katalaan kierteeseen.
Kädet tärisevät, olo on hermostunut. Sydän tykyttää tavallista kiivaammin. Heikottaa ja hikeä puskee pintaan. Alhainen verensokeri aiheuttaa ikäviä oireita.
Ykköstyypin diabetesta sairastavat tietävät, että alhaisesta verensokerista kertovat oireet väistyvät nopeasti imeytyvien hiilihydraattien, vaikkapa karkkipatukan, nauttimisen jälkeen. Mutta kannattaako perusterveiden syödä karkkia heikotukseen?
Perusterveen kohdalla heikotus on todennäköisesti seurausta energianpuutteesta johtuvasta verensokerin laskusta, kertoo ravitsemusterapeutti Kirsi Englund Terveystalosta.
– Jos on terve ihminen, hätää ei ole siinä mielessä, että kyllähän elimistö alkaa sieltä maksasta ja energiavarastoista muodostaa glukoosia, Englund kertoo.
Monesti verensokerin laskusta johtuva heikotus iskee iltapäivällä, kun ihminen ei ole yksinkertaisesti syönyt päivän aikana tarpeeksi ja riittävän ravintorikasta ruokaa. Aamupalaksi on saatettu nauttia vain hedelmä tai kahvi ja lounaaksi salaatti.
Energiavajeessa elimistön alkaa tuottamaan nälkähormoneita, jotka saavat ihmisen hakeutumaan ruoan äärelle. Aivoille halutaan tarjota nopeasti verensokeria nostavaa ruokaa, kuten karkkia.
Lue myös: Voiko leipään jäädä oikeasti koukkuun? Näin tiede vastaa kysymykseen hiilaririippuvuudesta
Panosta syömiseen aamulla ja päivällä
Perusterveen ihmisen kannattaisi iltapäivällä iskevää heikotusta ehkäistäkseen panostaa syömiseensä päivällä. Kun elimistö on saanut päivän aikana tarpeeksi energiaa, eivät nälän aiheuttama heikotus ja väsymys iske ja ihminen välttyy mieliteoilta.
– Painonhallintaa ajatellen on järkevämpää syödä aamulla ja päivällä tukevammin ravintorikkaita ruokia ja keventää iltaa kohti, Englund sanoo.
Lue myös: Haluatko polttaa tuplasti enemmän kaloreita päivässä? Älä sorru laihduttajan arkkimokaan
Välipalojenkaan kanssa ei tarvitse pihistellä. Välipalan tarkoitus on tuoda lisää energiaa kehoon. Hyvässä välipalassa ei toki ole pelkkää energiaa, kuten karkeissa, vaan myös ravintoaineita, kuten kuituja, proteiinia ja rasvoja.
– Jos nälkään aina syödään makeita ruokia tai välipaloja, silloin mieltymys makeaan kasvaa. Me tavallaan opetamme aivoja haluamaan enemmän ja enemmän makeaa, Englund sanoo.
Lisäksi sokeripitoinen välipalan aiheuttama nousu verensokerissa johtaa myös nopean verensokerin laskuun. Tästä seuraa jatkuva väsymyksen ja napostelun kierre.
Käännä katse aterioihin
Ateriarytmityksen ja koostamisen haasteita voi olla hankala tajuta itse. Moni tietää periaatteessa, miten pitäisi syödä, mutta tätä tietoa ei osata toteuttaa käytännössä.
Ravitsemusterapeutti voi auttaa näkemään syömisen ongelmat ja tehdä ruokavalioon hienosäätöä. Myös ruokapäiväkirjan pitäminen tai aterioiden kuvaaminen auttavat näkemään ruokavalionsa kokonaisuutena.
Ja jos iltapäivällä heikottaa jatkuvasti, kannattaa terveellisen välipalan jälkeen kääntää katseensa karkkihyllyn sijaan päivänsä aterioihin.