Tie petti auton alta Paimiossa – "En muista tällaista nähneeni"

Paimiossa Sukselantie on suljettu liikenteeltä sen jälkeen, kun yli puolet tiestä romahti. Syntyneeseen kuoppaan putosi myös henkilöauto.

Pelastuslaitoksen mukaan "tie oli tavallaan pettänyt alta" maanantai-iltana. Tapaus ei aiheuttanut päivystävän palomestarin tietojen mukaan aiheuttanut vakavia henkilövahinkoja.

Fintrafficin mukaan tie on suljettu maanantai-iltana kello kuuden jälkeen. Jutun alussa oleva kuva on otettu puoliltaöin. Fintrafficin ja pelastuslaitoksen mukaan Sukselantie on yhä poissa käytöstä.

Silminnäkijä Simo Päivärinnan mukaan Paimiossa oli maanantaina "raju keli".

– Yksi auto sattui sukeltamaan kuoppaan. Auton mentävä monttu. Olen 30 vuotta teitä kierrellyt, en muista tällaista nähneeni, hän sanoo puhelimitse MTV Uutisille.

– Kellareihin ja taloihin on mennyt vettä. Monet pienemmät tiet ovat myös ajokelvottomia.

Paimio sijaitsee vajaat 30 kilometriä Turusta. Meteorologi Markus Mäntykankaan mukaan Turussa satoi vettä sunnuntaina ja maanantaina yhteensä noin 53 millimetriä.

– Se on yli puolet elokuun normaalista sadekertymästä. Vettä on tullut todella paljon.

– Jos maaperä on koko ajan märkä tien lähettyvillä, voi se johtaa siihen, että maa-aines pettää alta. Riippuu tietysti tien kunnosta ja paikallisolosuhteista.

 

Lue myös:

    Uusimmat