Prinsessa Märtha Louise saa shamaaninsa Norjan kohuhäissä

Henkimaailman asioista kiinnostunut pari Norjan prinsessa Märthä Louise ja shamaani Durek Verrett myi hääjuhlan televisioinnin Netflixille ja kuvaoikeudet ulkomaisille julkkislehdille. Kuningashuoneen suosio on Norjassa laskussa.

Norjassa prinsessa Märtha Louise, 52, solmii 31. elokuuta avioliiton shamaaniksi itseään kutsuvan yhdysvaltalaisen Durek Verrettin, 49, kanssa. Henkimaailman asioista kiinnostuneen pariskunnan häät järjestetään Norjan länsirannikolla Geirangerissa samannimisen vuonon rannoilla.

Tapahtumaan on kutsuttu tiettävästi noin 350 vierasta. Osa muiden maiden kuninkaallisista jättää juhlat väliin, mutta ainakin Ruotsin kruununprinsessa Victoria saapuu paikalle miehensä prinssi Danielin  kanssa.

Norjassa on arvosteltu kärkevästi sitä, että Märtha Louise ja Verrett ovat myyneet häidensä televisio- ja kuvaoikeudet ulkomaille. Televisio-oikeudet sai suoratoistojätti Netflix, kuvaoikeudet brittiläinen Hello! ja espanjalainen Hola!

Kuninkaallisista tehtävistään vuonna 2022 luopunut, mutta prinsessan tittelin säilyttänyt Märtha Louise ei ole kunnioittanut isänsä kanssa tekemäänsä sopimusta, jonka mukaan tytär ei saisi käyttää titteliä kaupallisiin tarkoituksiin.

Ristiriidoista huolimatta Norjan muu kuningasperhe on aikeissa osallistua häihin, mukaan lukien morsiamen vanhemmat kuningas Harald ja kuningatar Sonja. 87-vuotias monarkki on kommentoinut tyttärensä uutta avioliittoa varsin niukasti. Pari vuotta sitten kihlauksen jälkeen hän kuitenkin totesi sopineensa olevansa tulevan vävynsä kanssa joistain asioista eri mieltä.

Sulhasen aiempi elämä faaraona

Märtha Louisella on kolme lasta aiemmasta avioliitosta norjalaisen Ari Behnin kanssa. Pari erosi vuonna 2016, ja Behn teki itsemurhan kolme vuotta myöhemmin.

Märtha Louisen erikoisimpiin väitteisiin kuuluu muun muassa se, että hän pystyy keskustelemaan enkeleiden kanssa. Verrett puolestaan kauppaa kotisivullaan 222 dollarin, eli noin 200 euron, hintaisia amuletteja, joiden väitetään muun muassa parantavan kantajansa suorituskykyä ja suojelevan tätä kielteiseltä energialta.

Verrettin mukaan lauantain häissä on oikeastaan kyse avioliiton vahvistamisesta uudestaan, koska Verrett oli aiemmassa elämässään faarao jo tuolloin naimisissa Märtha Louisen kanssa.

Verrettiä on nimitetty mediassa huijariksi ja puoskariksi, mihin tummaihoinen Verrett on vastannut syyttämällä arvostelijoitaan rasismista.

Kuningashuoneen suosio on laskenut norjalaisten keskuudessa selvästi viime vuosien aikana. Edellinen hovia koetellut tuore kohu liittyy kruununprinssi Haakonin  puolison kruununprinsessa Mette-Maritin poikaan Marius Borg Høibyhyn, joka on hänen aiemmasta suhteestaan. 27-vuotias poika myönsi aiemmin tässä kuussa pahoinpidelleensä tyttöystäväänsä kokaiinin ja alkoholin vaikutuksen alaisena.

Lue myös:

    Uusimmat