Länsimaat ovat viime aikoina antaneet Ukrainalle luvan käyttää antamiaan aseita myös Venäjällä.
Saksalaislehti Bild kertoo Ukrainan armeijan käyttäneen Saksalta saamaansa yhdysvaltalaista Patriot-ilmatorjuntaohjusjärjestelmää ainakin kerran Venäjän alueella.
Bildin mukaan Yhdysvallat ja Saksa reagoivat tapaukseen tiukkasanaisesti. Länsikaksikko uhkasi lopettavansa ilmatorjuntaohjusten toimittamisen Ukrainalle, jos vastaavaa tapahtuu uudelleen.
Ukrainalla on ollut kuluvan vuoden aikana pulaa ilmatorjunnasta, mikä on osaltaan tehostanut Venäjän ilmavoimien toimintaa. Tiedossa ei kuitenkaan ole, että Patriot-ohjusten toimitukset olisivat vähentyneet juuri Bildin raportoiman tapauksen vuoksi.
"Brjanskin teurastus"
Saksalaislehti ei tarkenna, milloin Ukraina Patriot-järjestelmää Venäjällä käytti. On kuitenkin paljon mahdollista, että kyse on Ukrainan toukokuussa 2023 tekemästä merkittävästä hyökkäyksestä Venäjän ilmavoimia vastaan.
Ukrainan ilmavoimien tiedottaja Yurii Ihnat sanoi viime marraskuussa Novynarnia-median haastattelussa Patriot-ilmatorjunnan tuhonneen "Brjanskin teurastuksessa" kaksi venäläishävittäjää ja kolme helikopteria lyhyessä ajassa.
– Kiitos standardista poikkeavan, päättäväisen toiminnan, Patriot-ilmatorjuntayksiköt tuhosivat viisi ilma-alusta Brjanskin alueella viidessä minuutissa, Ihnat sanoi.
Venäjän Brjanskin alue sijaitsee Ukrainan pohjoispuolella, Kiovasta koilliseen.
Länsimaat ovat ennen viimeaikaista politiikan muutosta kieltäneet antamiensa aseiden käytön Venäjän kansainvälisesti tunnustettujen rajojen sisällä.
Viime viikkoina länsimaiden linja on kuitenkin osin muuttunut. Esimerkiksi Ranskan, Hollannin, Ruotsin ja Viron johdosta on viestitetty, että niiden lahjoittamia aseita voi tavalla tai toisella käyttää myös Venäjän rajojen sisällä.
Myös Suomi sallii aseiden käytön ilman erityisiä rajoituksia, totesi ulkoministeri Elina Valtonen (kok.). Myöskään presidentti Alexander Stubb ei näe aseiden käytössä Venäjän rajojen sisällä "mitään sen suurempaa ongelmaa".
Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin mukaan puolustusliiton jäsenien olisi syytä harkita uudelleen, voisiko lahja-aseilla hyökätä myös Venäjälle. EU:n ulkopoliittinen edustaja Josep Borrell on samaa mieltä.
Merkittävää on, ettei Ukrainan suurin tukija Yhdysvallat ole ainakaan vielä antanut lupaa antamiensa aseidensa käyttöön Venäjällä.
Uusimmat
-
14:45
Sanna Marinista kirjaa kirjoittava Salla Vuorikoski paljastaa: tähän kysymykseen kaikki 75 haastateltavaa halusivat vastauksen
-
14:45
Juoksuvalmentaja näyttää, miten juostaan oikein – älä sorru perinteiseen asentomokaan
-
14:13
Suomen Urheiluliitto valitsi ehdokkaansa Olympiakomitean puheenjohtajaksi
-
14:05
Yli 50 vuotta kirjoja tehnyt Outi Pakkanen ei usko tekevänsä enää koskaan dekkaria: "Mitä enemmän kirjoittaa, sen vaikeammaksi se tulee"
-
13:53
Rallitragedia Liettuassa – yksi katsoja kuoli, 14 loukkaantui
-
13:52
Lähde: NBA:ssa jättikauppa
-
13:34
MTV seuraa – Israel esti iranilaiskoneen laskeutumisen Libanoniin
-
13:14
Petteri Orpo puhui kokoomuksen puoluevaltuustossa
-
13:10
Showpaini vaatii kuntoa ja eläytymiskykyä – näin toimittaja pärjäsi treeneissä
-
13:03
Näin 9-vuotias Daniel Radcliffe tapasi Maggie Smithin ensimmäistä kertaa – Harry Potter -tähdet surevat edesmennyttä näyttelijälegendaa
-
12:53
Kalle Rovanperä avasi yksityiskohtaisesti ongelmiaan – Ott Tänak saattoi esittää ratkaisun
-
12:53
Anarkistit valtasivat suojellun arvohuvilan Helsingissä
-
12:50
Sää sekosi: Jopa kolme vuodenaikaa kerralla – "Tässä on vähän kaikkia mausteita"
-
12:39
Tv-kommentaattoria ammuttiin Eurooppa-liigan ottelun jälkeen
-
12:35
Sofia Virta: "Perussuomalaisia ei tarvita talouden tasapainottamiseen"
-
11:52
Elokapinan mielenosoittajat vapautettu
-
11:41
Video: Tässä ovat irvistämisen maailmanmestarit – "Aloitin jo pikkulapsena"
-
11:39
Lukas Hradecky tänään jättimäisessä ottelussa – haluaa unohtaa viime viikon tapahtumat: "Tiedän kyllä, kun olen munannut"
-
11:38
Hurja huhu: Aki Ajoa viedään merkittävään pestiin
-
11:32
Tiedätkö, milloin sumuvaloja oikeasti saa käyttää? Muista nyrkkisääntö takasumuvaloihin
-
Lataa lisää