Ei joulua ilman hälytyksiä: Kokenut palomestari on nähnyt perheitä, joiden kodit ovat tuhoutuneet jouluna – kynttilät vaaran paikka

Joulu on yleensä ihmisille rauhallista aikaa, mutta pelastuslaitoksilla tilanne on erilainen.

Jouluun kuuluu monia asioita, joilla saadaan luotua oikeanlainen tunnelma. Lahjojen ja jouluruokien lisäksi myös kynttilöiden poltto luo monelle sen oikean tunnelman.

Kynttilät ovat tunnelmallinen valonlähde, mutta samaan aikaan niiden kanssa tulee olla erityisen tarkkana.

Helsingin pelastuslaitoksen palomestari Janne Taskinen on kokenut monet joulut töissä. Taskisen mukaan ei ole joulua, että pelastuslaitoksella ei tulisi hälytyksiä.

– Se on pomminvarma juttu, että joka joulu tulee hälytyksiä. Ne alkavat yleensä päivän mittaan, mutta silloin ne eivät pääse välttämättä kehittymään niin suuriksi tulipaloiksi, koska ihmiset ovat hereillä, kertoo Taskinen.

Palomestarin uralle on sattunut monenlaisia hälytyksiä, mutta hänelle ikävimpiä keikkoja ovat olleet, kun perheiden kodit ovat syttyneet tuleen.

– On hyvin ikävää, kun monilapsinen perhe joutuu pois kodistaan jouluna, koska tuli on tuhonnut koko kodin, sanoo Taskinen.

Katso ylhäällä olevalta videolta, kun kokenut palomestari muistelee joulunaikaa palomiehen silmin!

Lue myös:

    Uusimmat