Äidin sormus löytyi 58 vuoden jälkeen – ystävykset etsivät suomalaisten kadonneita arvoesineitä

Etsijät keksivät yhdistää voimansa neljä vuotta sitten, ja sittemmin he ovat auttaneet löytämään lähes 100 000 euron edestä ihmisten kadonneita esineitä. Katso upeimmat reaktiot löytymishetkistä videolta.

Christopher Hokkanen ja Aki Korhonen ovat harrastaneet yhdessä "aarteenetsintää" neljän vuoden ajan. Ystävykset auttavat suomalaisia löytämään kadonneita arvoesineitä.

Isoja summia

Tampereelta ja Nokialta kotoisin olevat kaverukset kertovat, että he ovat löytäneet veteen ja maalle kadonneita esineitä jo liki 100 000 euron arvosta. Lisäksi Korhonen on kerännyt lähes valtakunnan laajuisen verkoston ihmisistä, jotka haluavat auttaa etsimään ihmisten kallisarvoista omaisuutta.

Paikalliset etsijät toimivat oman kalustonsa avulla. Yleensä asiakkaalta veloitetaan korvaus esimerkiksi kuluista, joita liittyvät etsimiseen tai matkoihin, mutta voittoa tavoittelevasta bisneksestä ei ole kyse.

– Jotkut tekevät hommaa puhtaasta halusta auttaa.

Tärkeimmät löydöt

Viime kesänä kaksikko kävi etsimässä puistoon kadonneen 15 000 euron arvoisen sormuksen. Sormuksen kadottanut äiti oli piknikin aikana ottanut sormuksen pois sormestaan ruokkiessa lastaan. Sateen yllättäessä hän oli humpsauttanut viltillä olleen sormuksen nurmikolle.

– Aviomies kertoi, että nainen oli käynyt viikon verran vesisateessa itkien etsimässä sormusta. Ei siinä mennyt meillä kuin kymmenen minuuttia.

Moni ei osaa lähteä apua pyytämään, koska ihmiset eivät yksinkertaisesti tiedä, että tällaisia etsiviä on olemassa.

Kaksikko kertoo, että parasta Ihmisten reaktiot vaihtelevat onnenkyyneleistä huutoon ja hämmästyksestä halaustarpeeseen, miehet kertovat.

Korhosen merkittävin löytö osui lähelle, kun hänen oman äitinsä sormus löytyi marjametsästä 58 vuoden jälkeen.

Katso videolta, miten uskomattomasta löydöstä oli kyse.

Etsivät yhdessä

Kun molemmat olivat tehneet hommaa vuosia omin nokkinensa, he huomasivat toisensa sosiaalisen median avulla neljä vuotta sitten.

– Päätimme yhdistää voimamme, Hokkanen kertoo.

– Akilla on pitkä kokemus laitteista, joten hän alkoi kouluttamaan minulle niitä, ja minä olen sukelluskouluttaja ja ammattisukeltaja, niin rupesin kouluttamaan Akille sukeltamista.

Kaverukset kertovat, että pelkästään heidän käyttämänsä laitteiston ylläpito on maksanut useita kymmeniä tuhansia euroja.

– Ei tämä liiketoimintaa ole millään tavalla.

Kaverukset ovat rakentaneet lisäksi itse myös monenlaisia apuvälineitä sukellusetsintöjä varten. Vedenpitävät metallinetsimet ja sukellusdrone ovat osa peruskalustoa.

– Isojen pikkupoikien leluja, kaksikko naurahtaa.

Katso videot kaverusten etsinnöistä videolta.

Oikaisu 14.8. kello 10.39: Otsikossa kerrottiin virheellisesti, että arvoesineitä etsittäisiin ilmaiseksi. Pääsääntöisesti asiakkaalta peritään kuitenkin etsinnöistä aiheutuvat suorat kulut.

Lue myös:

    Uusimmat