Elokuvaohjaaja Renny Harlin ja hänen Satu-rakkaansa erosivat. Leffagurun kainalossa on nähty niin missejä kuin Hollywood-tähtiä. Viihdeuutiset kokosi muistin virkistykseksi Rennyn tunnetuimmat rakkaat.
Renny ja Laura Dern
Rennyn ensimmäinen suuren luokan Hollywood-heila oli näyttelijä Laura Dern, jota ohjaaja tapaili vuonna 1991. Rennyn pimatsuna Laura Dern pääsi muun muassa lemmenlomalle silloiseen Leningradiin.
Laura oli myös pääosassa Rennyn Hollywood-debyytissä Rambling Rose.
Laura Dern on kulttiohjaaja David Lynchin luottonäyttelijä.
Renny ja Tarja Smura
Suomen missihullu kansa kohahti vuonna 1993, kun Renny pokasi saman vuoden Miss Suomen, nurmeslaisen sosiaaliohjaajaopiskelija Tarja Smuran. Renny teki vaikutuksen Smuraan tarjoamalle tälle lentolipun luokseen Los Angelesiin. Smura lähtikin viikon mittaiselle lemmenlomalle ja karjalanpiirakoita rypyttämään mielellään.
Ainakin Tarja osasi vetää oikeista naruista, sillä kotimaan lehdistö sai pitkäksi aikaa kirjoiteltavaa.
Renny ja Katariina Ebeling
Muistatko vielä Mohikaanin, Salaman ja Barbin? Vai oliko Laser suosikkisi?
AinakinGladiaattoreiden juontaja Katariina Ebeling, nykyisin Laakkonen, varmaankin muistaa.
Rennyn ohjaama vauhdikas mittelö jäi suomalaisten mieliin myös sen vuoksi, että entinen pyöräilijä, triathlonisti ja Valintatalon mainostyttö Katariina nähtiin ohjelmanteon tiimellyksenä toisinaan Rennyn käsipuolessa.
Nykyisin Katariina Laakkonen on kolmen pojan äiti ja liikemies Mikko Laakkosen puoliso.
Renny ja Geena Davis
Muun muassa Thelma ja Louise -hittielokuvassa näytellyt Geena Davis asteli ohjaajamme kanssa vihille saakka. Geena ja Renny olivat naimisissa vuodet 1993–1998. Liitto oli Geena Davisin kolmas.
Rennyn ohjaajanuran huhuttiin saavan uutta nostetta Geenan kanssa solmittujen naimakauppojen myötä, ja hän yrittikin takoa, kun rauta on kuumaa. MegasatsauksetKurkunleikkaajien saari ja Long Kiss Goodnight floppasivat kaikesta huolimatta, vaikka Geena Davis tähditti molempia rymistelyitä.
Nykyisin Geena Davis on naimisissa plastiikkakirurgi Reza Jarrahyn kanssa. Pariskunnalla on kolme yhteistä lasta.
Renny ja Tiffany Browne
Vaikka avioero Geenasta ei ollut vielä lopullinen, alkoi Renny tapailla Tiffany Brownea, joka tuolloin työskenteli Geena Davisin henkilökohtaisena asssistenttina.
Suhteesta syntyi poika Luukas elokuussa 1997. Luukaksen ristiäiset järjestettiin Suomessa.
Renny ja Sarah Thackray
Renny deittali BBC:n toimittajaa Sarah Thackrayta vuonna 2001. Kaksikko kävi myös Suomessa juhlimassa Ristomatti Ratian 60-vuotispäiviä.
Renny ja Satu Vuorela
Rennyn ja Satu Vuorelan uutisoi torstaina 12. maaliskuuta 7 päivää -lehti. Lehden tietojen mukaan ohjaaja erosi nuoresta rakkaastaan muutamaa viikkoa aiemmin. Pariskunta astui julkisuuteen syksyllä 2008.
Lue myös: Lehti: Mannerheim-ohjaaja Renny erosi!
(MTV3)
Uusimmat
-
13:33
Murhaaja Ed Geinistä tv-sarja – tämä näyttelijä nähdään karmivassa roolissa
-
13:22
Konkari-isännöitsijä Mauri paljastaa oudoimmat viemäreistä löytyneet asiat: "Tuli kalliiksi se marsun poistaminen"
-
13:19
Ohjauskyvytön rahtialus ajelehtii hengenvaarallisessa lastissa kohti Ruotsia
-
13:11
Uhkaava tilanne Uudessakaupungissa – oppilas liikkui koulun alueella kirveen kanssa
-
12:54
Ulkoministeri Valtonen Tavion päätöksestä: Ei tietenkään muuta Suomen linjaa
-
12:44
Ronnie O'Sullivan sai seuraa – myös kolmas snookertähti murtautumassa uskomattomaan kerhoon
-
12:41
Huumeiden vaihtokauppa meni hirveällä tavalla pieleen Oulussa – 19-vuotiaalle pitkä linnatuomio
-
12:32
Kohun keskellä oleva koiranruokayhtiö sai keväällä harvinaisen seuraamusmaksun Ruokavirastolta
-
12:20
Edesmenneen Chester Benningtonin äiti tuntee olonsa petetyksi Linkin Parkin paluun jälkeen
-
12:15
Hyvinvointialueen kattohinnoittelu voi aloittaa hoivayritysten pudotuspelin: "Edessä on henkiinjäämiskamppailu"
-
12:12
Pääministeri Orpo Tavion Ukraina-päätöksestä: "Yksittäisellä ministerillä on omaa päätäntävaltaa"
-
11:53
Upea debyytti! Heili Sirviö eteni finaaliin X Gamesissa
-
11:33
Tavio selvittää päätöstään ulkoasiainvaliokunnalle, oppositiossa pöyristyttiin: "Noloa ja säälittävää Suomelta"
-
11:31
Oliver ja Helena ostivat unelmiensa saaren Suomesta pilkkahintaan: "Edullisempi kuin tavallinen tontti"
-
11:22
Lahden murhasta vangittiin jo viides epäilty – toimi aiemmin kuskina tuhopolttomatkalla
-
11:22
Poliisi vaatii miestä vangittavaksi murhasta – yhteys Lahden murhaepäilyyn
-
10:56
Podcast: Riina-Maija Palander esitteli vain sääriään erikoisessa missikisassa – tavoitteli paikkaa myös Miss Suomi -kilpailussa
-
10:35
Helikopteri ennennäkemättömästi ilmaan? Jopa Hornet-hävittäjillä spekuloidaan Veikkausliigassa
-
10:10
Vasemmistoliiton piirijohtajilta enemmän kannatusta Meriluodolle kuin Koskelalle
-
10:05
Pöllöraati Tavion yllätyspäätöksestä: "Synkältä näyttää tämän hallituksen viesti seksuaalivähemmistöjä kohtaan"
-
Lataa lisää